Suomessapelätään eriarvoisuuden kasvua
Suomalaiset pelkäävät eriarvoisuuden kasvamista, Suomen asemaa pienenä maana ja työn riittävyyttä. Sisäministeriön kyselyn mukaan ihmisiä huolettavat myös yksinäisyys ja irrallisuus.
Suomeen kohdistuvista uhista vakavimpina pidetään ydinvoimalaonnettomuutta, tietoverkkojen lamautumista ja suuronnettomuutta merellä. Nuoria huolestuttaa muita ikäryhmiä enemmän terrorismi.
Yksilöinä eniten pelottavat väkivallan uhriksi joutuminen, terveyden menettäminen ja liikenneonnettomuudet.
”Emme pelkää, mutta olemme huolissamme turvallisen yhteiskunnan perustuksien säilymisestä”, tiivistää pelkotutkimuksen tekijä, tutkija Leena Ilmola.
Suomalaiset arvostavat erityisesti hyvinvointivaltiota, itsenäisyyttä, tasa-arvoa ja sananvapautta. Keski-ikäiset vastaajat eivät pidä kansainvälisyyttä, tasa-arvoa tai isänmaallisuutta yhtä tärkeinä kuin muut ikäryhmät. Nuoret sen sijaan arvostavat tasa-arvoa, sananvapautta ja vapaa-aikaa. Yhteiskunnallisista ilmiöistä eniten huolestuttaa nuorten syrjäytyminen.
STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
