Kokoomus vaihtaa puolusihteeriä
Minna Arve saa seuraajan ensi kuussa.Kokoomus uusii kasvojaan vaihtamalla puoluesihteeriä. Paikan jättävä Minna Arve perustelee lähtöään perhesyillä ja uudella mielenkiintoisella työpaikalla. Hän siirtyy Turun kauppakamarin toimitusjohtajaksi.
Arven mukaan hänellä oli koko ajan puolueen puheenjohtajan Alexander Stubbin täysi tuki. Arve jatkaa valtuutettuna Turun kaupunginvaltuustossa. Hän sanoo asettuvansa todennäköisesti ehdolle myös ensi vuoden kuntavaaleissa, mutta ei suunnittele paluuta valtakunnanpolitiikkaan.
Arven pesti puoluesihteerinä jäi lyhyeksi, sillä hänet valittiin puoluesihteeriksi lokakuussa 2014. Arve siirtyi puoluesihteeriksi Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävästä.
Arve on jäänyt julkisuudeksi varsin näkymättömäksi, eikä ole vakuuttanut samalla tavalla puolueen sisällä kuin edeltäjänsä Taru Tujunen.
"Aika näkymätön hän on ollut. Mielestäni hän ei ottanut kansanedustajia samalla tavalla syleilyynsä kuin edeltäjänsä", sanoo kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti.
Kokoomuksessa on todennäköisesti jo ajatuksia tulevasta puoluesihteeristä, sillä uusi puoluesihteeri valitaan 13. helmikuuta. Uudella puoluesihteerillä on edessään isoja hankkeita, kuten kesän puoluekokous ja ensi vuoden kuntavaalit.
Hallitusvastuusta huolimatta kokoomuksen gallupkannatus on pitänyt kohtuullisesti. Ylen joulukuun puoluegallupissa puolueen kannatus kipusi hieman 18,7 prosenttiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
