Valtion osuus Kelansairasvakuutuksistapienenee entisestään
Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää terveydenhuollon monikanavarahoituksen purkamista. Tällä hetkellä Kansaneläkelaitoksen sairaanhoitovakuutuksen maksavat puoliksi valtio ja kaikki kelakortin haltijat. Rahoista kaksi kolmasosaa menee lääkekorvauksiin.
Poliittista keskustelua herättää valtion maksama osuus, jota on jo leikattu viime vuosina. Hallitusneuvotteluissa leikattiin lääkekorvauksista 113 miljoonaa ja matkakorvauksista 20 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 budjettiriihessä nipistettiin 20 miljoonaa euroa tutkimuksen ja hoidon korvauksista. Ensi vuoden alusta astuu voimaan vielä 50 miljoonan leikkaus. Vielä ei ole päätetty, mistä leikkaus tehdään.
Harkinnassa on myös Kela-korvausten maksaminen yksityisen sairaanhoidon palveluista. Joidenkin mielestä julkiset varat on kohdistettava julkiselle sektorille eli terveyskeskuksiin.
Kelan terveysturvan tutkimuksen päällikkö Hennamari Mikkola on asiasta toista mieltä.
”Jos yksityisiä sairaanhoitopalveluja ei käytetä, potilasjonot terveyskeskuksiin voivat kasvaa. Lisäksi nykyinen järjestelmä matka- ja sairauskorvauksineen tasaa alueellisia ja sosiaalisia eroja maanlaajuisesti”, Mikkola totesi sairausvakuutuksen 50-vuotisjuhlassa keskiviikkona.
Kelassa monikanavainen rahoitus nähdään tärkeänä.
”Varsinkin ankeina aikoina on hyvä, että rahat kootaan monesta eri kanavasta”, Kelan etuusjohtaja Elise Kivimäki perustelee.
Kela on maksanut etuja sairausvakuutuksen kautta vuodesta 1964 tähän päivään asti kaikkiaan 111 miljardia euroa.
UP/TIINA TENKANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
