Susien määrä kasvanut reippaasti
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) arvion mukaan Suomessa on 29–41 susilaumaa. Viime helmikuussa ennen lisääntymiskautta maassamme arvioitiin olevan 24 laumaa.
Venäjän kanssa yhteisiä laumoja on 5–8.
Länsi-Suomen kannanhoitoalueella on arvion mukaan syntynyt 10–14 pentuetta. Laumoista yksi sijaitsee Satakunnassa, kaksi Varsinais-Suomessa, kaksi Pohjois-Hämeessä, yksi Keski-Suomessa, 3–5 Pohjanmaalla ja pari-kolme Oulun alueella.
Itä-Suomen alueella on todennäköisesti syntynyt 18–24 pentuetta. Kannanhoitoalueen laumoista 3–4 on Pohjois-Savossa, 8–9 Kainuussa, 6–10 Pohjois-Karjalassa ja yksi Etelä-Savossa. Kainuun ja Pohjois-Karjalan laumoista 4–7 elää Suomen ja Venäjän rajan tuntumassa, ja ne ovat osan ajasta Venäjän puolella.
Poronhoitoalueella on tehty havaintoja 1–3 laumasta, jotka liikkuvat poronhoitoalueen eteläisellä rajalla Kainuussa. Poronhoitoalueella on lisäksi yksin liikkuvia susia, sillä alueelle siirtyy nuoria yksilöitä Suomen laumoista ja naapurimaista.
Tuore arvio susilaumojen määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden kirjaamiin havaintotietoihin pentueista tai laumoista. Havaintoja on kirjattu 1.8.–20.11. välisenä aikana 989.
Arviossa on hyödynnetty myös tutkimuslaitoksen maastohenkilökunnan ja alueellisten Riistakeskusten ja riistanhoitoyhdistysten havaintoja sekä tietoja tutkimuslaitoksen aiemmin pannoittamien susien reviirien rajoista.
Havaintoja kertyy sulan maan aikana vähäisesti, mikä hankaloittaa laumojen määrän arvioimista. Rktl:n tarkempi, lumipeitteen aikana tehtäviin maastohavaintoihin perustuva kanta-arvio susikannan koosta annetaan alkuvuodesta.
Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lähiaikoina lausuntokierrokselle susikannan hoitosuunnitelman sekä asetuksen suden metsästyksen suurimmista sallituista saalismääristä.
Metsästäjäliitto vaatii, että kuluvana talvena käynnistetään susien kannanhoidollinen metsästys susivahinkojen vähentämiseksi.
Liitto muistuttaa tiedotteessaan, että sudenhoitosuunnitelman mukaan suotuisan suojelun taso on noin 20 laumaa.
MT:n päätoimittaja Lauri Kontro on Metsästäjäliiton puheenjohtaja.
KATJA LAMMINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
