THL: Suomessa on 400 uutta koronatartuntaa
Määrä on kasvanut liki tuhannella kahden viikon jaksolla mitattuna.
Koko epidemian aikana Suomessa on nyt todettu 48 807 koronatartuntaa. Kuva: Lehtikuva / Emmi KorhonenSuomessa on raportoitu 400 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 5 191, mikä on 910 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Viimeisten seitsemän päivän aikana on todettu puolestaan 2 758 tartuntaa, mikä on 325 tapausta enemmän kuin edellisen viikon aikana.
Tartuntojen ilmaantuvuus on Suomessa nyt lähes 95 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahdessa viikossa. Suurin ilmaantuvuusluku on Etelä-Suomen Hus-alueen liki 171 ja pienin Ahvenanmaan hieman yli 13.
Koko epidemian aikana Suomessa on nyt todettu 48 807 koronatartuntaa.
THL kertoo myöhemmin päivällä koronaviruksen vuoksi sairaalassa olevien potilaiden määrän sekä mahdollisista uusista koronavirukseen liittyvistä kuolemantapauksista. Lisäksi THL päivittää koronarokotteen saaneiden ihmisten lukumäärän.
Eiliseen mennessä koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia oli todettu Suomessa 703. Sairaalahoidossa oli 129 koronapotilasta, joista 15 oli tehohoidossa. Koronarokotteen oli saanut 173 560 ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
