Mikko Kärnä hyväksyy Paavo Väyrysen paluun keskustaan, mutta syyttää tätä puolueen heikosta kannatuksesta: "Hänen pitäisi itsekin miettiä, minkälaista myyräntyötä on puolueelle tehnyt"
Kärnän mukaan Väyrysellä ei ole mahdollisuuksia nousta puolueen johtoon, vaikka sitä yrittäisikin.
Kansanedustaja Mikko Kärnä hyväksyy Paavo Väyrysen paluun keskustaan, mutta ei antaisi hänelle valta-asemaa puolueessa. Kuva: Jarkko SirkiäKeskustan kansanedustaja Mikko Kärnä hyväksyy Paavo Väyrysen paluun keskustan jäseneksi, vaikka viime viikolla twitter-viestissään harkitsi itse eroa keskustasta, jos Väyrynen palaa puolueeseen.
"Eiköhän tässä yhden rivijäsenen kanssa pärjätä, mutta mitään paikkoja tai asemia hänelle ei tule antaa", Kärnä sanoo nyt.
Väyrynen kertoi maanantaina liittyvänsä uudelleen puolueeseen. Hän ei ole vielä päättänyt mihin puolueen osastoon hän tähtää jäseneksi.
Kärnän mukaan Väyrysellä ei ole mahdollisuuksia nousta puolueen johtoon, vaikka sitä yrittäisikin. "Hän on vapaa yrittämään."
Kärnän mukaan Väyrysen arvostelussa puolueen toimintaa kohtaan osaksi oikeitakin asioita, mutta Kärnän mielestä Väyrynen on itse osaksi syyllinen puolueen heikkoon kannatukseen.
"Hänen pitäisi itsekin miettiä, minkälaista myyräntyötä on puolueelle tehnyt", Kärnä sanoo.
Lue lisää aiheesta:
Juttua täsmennetty 3.2. klo 13:00. Mikko Kärnä harkitsi keskustasta eroa, ei uhannut eroavansa keskustasta, jos Paavo Väyrynen liittyy puolueeseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
