MT-kysely: Kaksi kolmesta haluaa presidentin johtavan ulkopolitiikkaa — vasemmiston kannattajat antaisivat tehtävän pääministerille
Kaikista suomalaisista kaksi kolmesta haluaa presidentin johtavan ulkopolitiikkaa.Tasavallan presidentin asema ulkopolitiikan johtajana saa vahvimman tuen poliittisen kentän oikealta laidalta.
MT:n helmikuun alussa teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin tulisiko pääministerin vai presidentin johtaa Suomen ulkopolitiikkaa.
Lähes yhdeksän kymmenestä perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kannattajasta pitää presidenttiä pääministeriä mieluisampana ulkopolitiikan johtajana. Näin ajattelee myös 80 prosenttia keskustan ja kokoomuksen kannattajista.
Poliittisen vasemmiston parissa presidentin asema herättää epäluuloa. Vasemmistoliiton kannattajien enemmistö antaisi ulkopolitiikan pääministerin johdettavaksi. Vihreissä on lähes yhtä paljon presidentin ja pääministerin kannattajia. SDP:n äänestäjien enemmistö pitäisi ulkopolitiikan johtamisen presidentin toimivallassa.
Perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Euroopan unionissa tehtävistä päätöksistä ja niiden kansallisesta valmistelusta vastaa perustuslain mukaan kuitenkin valtioneuvosto, eli käytännössä pääministeri.
Presidentin ja pääministerin kesken kiisteltiin takavuosina EU-huippukokouksiin osallistumisesta. Vuonna 2009 hallitus kuitenkin päätti, että Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen EU-asioista vastaa yksin pääministeri.
Tuoreempi esimerkki presidentin ja pääministerin välisestä valtaoikeuksien rajankäynnistä on pääministeri Sanna Marinin (sd.) Twitter-viesteistä noussut kohu.
Pääministeri vaatii viestissään venäläisen oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin vapauttamista kertomatta lausunnosta etukäteen presidentti Sauli Niinistölle. Myöhemmin Marin otti twiitillään kantaa myös uiguurivähemmistön kohteluun Kiinassa.
Ulkopolitiikan hoitaminen kuuluu osaltaan myös ulkoasiainministeri Pekka Haavistolle, joka esimerkiksi tapasi venäläisen kollegansa Sergei Lavrovin viime viikolla. MT:n kysely toteutettiin ennen tapaamista.
Kaikista suomalaisista kaksi kolmesta haluaa presidentin johtavan ulkopolitiikkaa. Joka viides antaisi tehtävän pääministerin hoidettavaksi. Presidentin johtajuutta kannattavat vahvemmin miehet ja ikääntyneet.
Mitä korkeampi on vastaajan koulutus, sitä useammin tämä haluaisi pääministerin johtavan ulkopolitiikkaa. Maaseutumaisissa kunnissa luotetaan presidenttiin ulkopolitiikan johtajana hieman kaupunkikuntia enemmän.
Kantar TNS Agrin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 052 suomalaista. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Osaotosten tulokset ovat suuntaa antavia.
Lue lisää aiheesta:
Rikkooko Marin rajoja harkiten?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

