Elokapina pysäytti aamuliikenteen puoleksi tunniksi Helsingin Länsiväylällä – tavoitteena estää Stansvikin metsien hakkuut
Hieman puoli kymmenen jälkeen poliisi ilmoitti, että tilanne risteyksessä on päättynyt ja liikenne kulkee taas normaalisti.
Liikenne jonoutui paikalla mielenosoituksen vuoksi ja poliisi kantoi muutamia mielenosoittajia ajoradalta poliisiautoon. Paikalla oli viisi poliisiyksikköä. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.Ympäristöliike Elokapina pysäytti Länsiväylän aamuliikenteen tänään Helsingissä kello yhdeksän jälkeen.
Helsingin poliisi kertoi viestipalvelu X:ssä, että parinkymmenen ihmisen mielenosoitus seisautti liikenteen Länsiväylän ja Porkkalankadun risteyksessä noin puoleksi tunniksi.
Hieman puoli kymmenen jälkeen poliisi kertoi, että tilanne risteyksessä on päättynyt ja liikenne kulkee taas normaalisti.
Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan liikenne jonoutui paikalla mielenosoituksen vuoksi ja poliisi kantoi muutamia mielenosoittajia ajoradalta poliisiautoon. Paikalla oli viisi poliisiyksikköä.
Aamulla ennen mielenosoituksen alkamista poliisista kerrottiin STT:lle, etteivät he tule hyväksymään mielenosoitusta kyseisellä paikalla, vaan pyrkivät neuvottelemaan järjestäjien kanssa tilaisuuden siirtämisestä toiseen paikkaan.
”Poliisi tulee tilanteeseen puuttumaan ja tämän mielenosoituksen siirtämään tai keskeyttämään. Katsotaan, miten järjestäjien kanssa päästään asioissa neuvottelemaan”, sanoi Helsingin poliisin ylikomisario Jere Roimu.
Kyseessä on Elokapinan mukaan ensimmäinen kerta, kun se sulkee mielenosoituksellaan liikenteen moottoritieksi luokiteltavalla tiellä.
Tavoitteena pysäyttää hakkuut
Elokapina kertoi haluavansa protestillaan pysäyttää Helsingin Stansvikin luonnonmetsien hakkuiden valmistelun.
Helsingin kaupunki suunnittelee hakkuita Laajasalon kaupunginosassa sijaitsevaan metsään, joka on ympäristöliikkeen mukaan luontoarvoiltaan erityisen rikas ja sisältää monin osin uhanalaisia luontotyyppejä.
Alueella on tarkoitus aloittaa metsähakkuut kadunrakennusta varten. Tällä hetkellä osa kaava-alueesta on uudelleenarvioitavana.
Mielenosoitus oli osa Elokapinan syksyllä järjestämää Metsäkapina-kampanjaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






