Vihreät ei halua hallitukseen perussuomalaisten kanssa
Kun vihreiden puheenjohtajalta Ville Niinistöltä kysyy suosikkeja hallituskumppaneiksi, selviää, että perussuomalaiset on puolueena vihreistä kauimpana.
”Pidän erittäin epätodennäköisenä, että olisimme perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa”, hän linjaa.
Niinistö ihmettelee perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja kumppaneiden haukkumislinjaa, ”jossa kaikki ongelmat on kasattu vihreiden syyksi”.
Vihreiden mielestä myös kokoomus on viime aikoina oikeistolaistunut ja siirtynyt ”aika etäälle” leikkauksineen.
SDP:n perusarvot ovat suurin piirtein kohdallaan, mutta puolueen kanssa voi tulla ongelmia rakenteiden uudistamisessa, koska puolue on vahvasti entisen säilyttämislinjalla.
Keskustan kanssa vihreillä on Niinistön mukaan paljon yhteistä, esimerkiksi biotalous, takuueläke ja perusturva.
”Toisaalta puolueessa on luonnonsuojelukriittistä väkeä, esimerkiksi Kollajan altaan kannattajia.”
Lausunnoista päätellen vihreille mieluisimmat kumppanit olisivat keskusta ja SDP.
”En ole kuitenkaan jakamassa hallituspaikkoja,vaan ensin on tavoitteena hyvä vaalitulos.”
Niinistö uskoo kaikkien aikojen parhaaseen tulokseen, mikä vaatii yli 8,5 prosenttia äänistä ja yli 15 edustajapaikkaa.
Vihreät on siirtynyt kevään aikana sote-ratkaisussa suurin piirtein keskustan ja Ruotsin malliin, jossa valittaisiin äänestämällä maakuntavaltuusto sote-järjestäjäksi. Rahoitus olisi joko erillinen maakunnallinen sote-vero tai suora rahoitus valtiolta ja kunnilta.
Niinistö arvelee, että yksityisten palvelujen käyttö voi lisääntyä ja uudella mallilla laatua pystyttäisiin valvomaan.
”Palvelusetelien käyttö lisäisi joustavuutta”, hän uskoo.
Vaalien tärkein asia on Niinistön mukaan talouden hoitaminen kuntoon siten, että talous kasvaa.
Vihreät säästäisi suoralla budjettisopeutuksella 1,7 miljardia euroa.
Puolueen työllisyystavoite on 200 000 uutta työpaikkaa, jolla katettaisiin 4,5 miljardia euroa budjettivajeesta. Loput tulisivat julkisen talouden tehostamisesta, digitalisaatiosta, biotaloudesta ja pk-sektorilta. Koulutuksesta vihreät ei halua leikata.
JOUKO KYYTSÖNEN
Vihreät on siirtynyt sote-ratkaisussa suurin piirtein keskustan
ja Ruotsin malliin, jossa valittaisiin
äänestämällä
maakuntavaltuusto sote-järjestäjäksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
