Soini nostatti vaalihenkeä Lahdessa
Timo Soini sai puhua täydelle salille ja taputuksia riitti. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoLAHTI (MT)
Reippaat aplodit ryöpsähtivät ilmoille kun presidenttiehdokas Timo Soini (ps.) asteli kaupunginkirjaston auditorioon Lahdessa tiistaina.
Soini julisti presidenttivaalin loppukirin alkaneen ja tavoitteekseen olla ensimmäisellä kierroksella toinen ja toisella ensimmäinen.
Sali oli täynnä, ja muutamia kuulijoita jäi myös käytävään.
Soini otti yleisönsä, korotti välillä sopivasti ääntään vaalihengen nostattamiseksi ja aplodeja riitti.
Tuula Kerijoki ja Helena Hiltunen olivat saaneet paikat eturivistä.
”Timon takia tulimme”, naiset sanovat yhteen ääneen.
Heille on selvää, kenen numeron he äänestyslipukkeeseen kirjoittavat.
”Paljon asiatietoa, ja arvot kohdallaan”, Kerijoki hehkuttaa.
Arvo Lehtonenkin oli jo suurin piirtein päättänyt ketä äänestää, mutta piti sen omana tietonaan. Tilaisuuteen hän tuli kuulemaan, onko Soinilla jotakin uutta asiaa.
Kasvotusten Lehtonen ei ole perussuomalaisten johtajaa ennen tavannut, mutta antaa kiitosta siitä, että tämä puhuu ymmärrettävästi. ”Ei kapulakieltä, se on iso asia.”
Ennen ehdokkaan saapumista puheenvuoron saanut kansanedustaja Anne Louhelainen (ps.) kertoi, että puolueen uudet edustajat opettelevat Soinin esimerkin mukaan muun muassa median kanssa toimimista. Esimerkiksi sitä, mitkä sanat ovat kiellettyjä.
Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Simon Elo totesi, että Soinin kohdalla äänestäjät tietävät, mitä saavat.
”Heteromiehen, maisterisjätkän, ravimiehen...”, Elo luetteli.
Ehdokas itse kehui ansioidensa lisäksi presidentinvaalin demokraattisuutta ja muistutti, että valta on päättäjillä vain lainassa kansalta. Hän kehotti kuulijoita kunnioittamaan äänioikeuttaan ja päätösvaltaansa.
”Äänestän aina. Jos hyvää vaihtoehtoa ei ole, äänestän pienempää pahaa”, Soini julisti. Hän oli vakuuttunut, että äänestysprosentti nousee korkeaksi.
Lisäksi Soini pohdiskeli vaalien yleispoliittista merkitystä.
Hänen mielestään gallupien ennustaman rajun eron toteutuminen kokoomuksen ja SDP:n ehdokkaiden kannatusten välillä olisi omiaan aiheuttamaan ristiriitaa hallituspuolueiden välillä ja saattaisi johtaa jopa hallituksen hajoamiseen.
Ajankohtaisista asioista Soini nosti esiin dieselin hinnan nousun ja sähköyhtiöiden luotettavuuden.
”Suomeen mahtuu monenlaista asumistapaa. Sorateiden varrellakin on oikeus asua, mutta siellä voi asua vain jos on mahdollista liikkua ja lämmittää.”
Soinilta kysyttiin muun muassa Venäjä-suhteisiin, harmaaseen talouteen sekä uskontoon liittyviä kysymyksiä.
Venäjään liittyen ehdokas kertoi pitävänsä nykyistä viisumikäytäntöä hyvänä ja kannattavansa pitkiä vuokrasopimuksia sen sijaan, että Suomen maapohjaa myydään ulkomaalaisille.
Harmaasta taloudesta hän totesi, että yrittämisen sääntöjen on mahdollistettava suomalaisten pienyrittäjien pärjääminen.
Aplodeja salissa nostattivat etenkin viisumikanta ja sukupuolineutraalin avioliittolain vastustaminen. Soinin myös mainitsemille ihmisoikeuksien puolustamiselle ja väkivallan vastustamiselle taputuksia ei herunut.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
