Oletko jo etsinyt ehdokasta MT:n vaalikoneesta?
MT:n verkkosivujen vaalikoneeseen vastasi reilut kaksi kolmannesta ehdokkaista. 30 kysymyksessä painottuu EU:n vaikutus maaseudun elinkeinoihin.Maaseudun Tulevaisuus on avannut verkkosivuillaan EU-vaalikoneen, jossa kuka tahansa voi verrata omia mielipiteitään EU-vaalien ehdokkaiden kantoihin.
Kysymykset on ryhmitelty kolmeen eri aihealueeseen: Yleistä EU:sta, Maatalous ja ruoka sekä Metsä, energia ja ympäristö.
Kysymyksissä keskitytään maaseudun elinkeinojen kannalta tärkeisiin asioihin, kuten EU:n maatalous- ja energiapolitiikkaan. Yleistä EU:sta -osion kysymyksissä puidaan unionin rakenteita ja valtasuhteita. Kysymme esimerkiksi parlamentin ja muiden elimien sekä jäsenmaiden ja EU:n vallanjaosta.
Kysymyksiin vastataan hiirellä klikkaamalla. Useimmat kysymykset on esitetty väittäminä. Niihin vastataan sijoittamalla oma mielipide janalle, jonka ääripäät ovat ”täysin samaa mieltä” ja ”täysin eri mieltä”.
Muutamissa kysymyksissä valitaan yksi annetuista vastausvaihtoehdoista. Kysymyksiin voi myös jättää vastaamatta, jos ei koe aihetta itselleen tärkeäksi.
Varsinaisten sisältökysymysten lisäksi lukijoilta tiedustellaan taustatietoja, kuten ikää, asuinpaikkaa ja puoluekantaa. Vastaaminen on kuitenkin täysin nimetöntä, eikä vastaajan henkilöllisyys paljastu missään vaiheessa.
Viimeiseen kysymykseen vastaamisen jälkeen vaalikone listaa ehdokkaita sopivuusjärjestyksessä, eli omia mielipiteitä lähinnä sijoittuneet ensin. Ehdokkaiden joukkoa voi vielä rajata taustatietojen avulla. Taustaehtoja ei kannata asettaa kovin montaa, koska yhdenkin ehdon kuten asuinmaakunnan määrittäminen rajoittaa ehdokkaiden määrää tehokkaasti.
Siirry vaalikoneeseen
Vaalikonesivu avautuu myös etusivulta kahdesta kuvakkeesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
