Raju Venäjän-kaupan lasku tasaantumassa
Kaksi kolmannesta Venäjän-kaupassa toimivista suomalaisyrityksistä kertoo viennin maahan vähentyneen roimasti tänä vuonna, mutta tilanne on tasaantumassa. Yli kolmannes reagoi tilanteeseen lisäämällä markkinointia ja avaamalla uusia toimipisteitä.
Vienti Venäjälle on laskenut roimasti, mutta myös tuonti vähenee puuntuontia myöten, vaikka ruplan kurssi on heikentynyt. Kuva: Markku VuorikariSuomalais-Venäläisen kauppakamarin kyselyssä 63 prosenttia vastaajista kertoi viennin laskeneen Venäjälle alkuvuoden aikana verrattuna vuotta aiempaan aikaan. Viime syksynä osuus oli puolet. Vastaajia barometrissä oli 300.
Liiketoiminta Venäjällä supistui 55 prosentilla vastaajista, kun syksyllä osuus oli 46 prosenttia.
Barometrin luvut heikkenivät merkittävästi syksyn mittauksista, eniten viennissä.
Kaupankäynnin ei odoteta merkittävästi muuttuvan seuraavan puolen vuoden aikana. Puolet vientiä harjoittavista yrityksistä arvelee tilanteen pysyvän ennallaan ja 30 prosenttia ennustaa laskua. 17 prosenttia yrityksistä uskoo vientinsä kasvavan.
Lähes samat odotukset ovat Venäjällä tapahtuvassa liiketoiminnassa, 46 prosenttia uskoo liiketoiminnan sujuvan nykymalliin.
Tuonti Venäjältä on elpynyt viime syksystä, sillä 19 prosentilla tuonti on kasvanut.
Ruplan kurssin ja talouden epävakaisuus, poliittinen tilanne ja asiakkaiden rahoitusongelmat ovat suurin haaste.
Puolet Venäjän-kauppaa tekevistä suomalaisyrityksistä kokee kärsineensä suoraan länsimaiden asettamista Venäjä-pakotteista. Tieto käy ilmi Suomalais-Venäläisen kauppakamarin tekemästä Venäjän kaupan barometrista, johon vastasi 300 alan vaikuttajaa.
Epäsuorista vaikutuksista raportoi huomattavasti suurempi osuus vastanneista. Joka kymmenes kertoo kärsineensä pakotteiden epäsuorista vaikutuksista erittäin paljon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
