
Öljyn hinta vinhassa nousussa – maataloudelle rankka lasku
Raakaöljyn hinnan nousu sataan dollariin hidastaisi maailman talouskasvua 0,2 prosenttia.Raakaöljyn hinta on ollut maailmalla reippaassa nousussa muun muassa Iranin ja Venezuelan tilanteen vuoksi. Hinta on noussut takavuosien 40 dollarista jo lähes 80 dollariin tynnyriltä.
Se on nostanut myös polttoöljyn ja bensiinin hintaa Suomessa. Kevyen polttoöljyn verollinen hinta oli toukokuun puolivälissä jo yli euron litralta Öljy- ja biopolttoainealan seurannan mukaan ja hinta on edelleen noussut viime viikolla. Viime vuoden keskihinta jäi alle 90 sentin.
Vielä maaliskuussa kevyen polttoöljyn keskihinta oli nykyistä kymmenen senttiä alempi litralta.
Maataloudessa öljyn hinnan merkitys on suuri, sillä polttoainetta kuluu Tilastokeskuksen mukaan noin 320 miljoonaa litraa vuodessa. Kymmenen sentin hinnan nousu nostaa maatalouden kustannuksia lähes 30 miljoonaa euroa.
95-oktaanisen bensiinin hinta oli toukokuussa noussut edelliskuusta viitisen senttiä litralta 1,50 euroon.
Raakaöljyn hinta on noussut viime kesästä rajusti. Silloin Euroopan Brent-laadun hinta oli vielä 45 dollaria tynnyriltä ja nyt se ylittää 78 dollaria. Hinta on siis noussut lähes 80 prosenttia.
Hintaa on nostanut Yhdysvaltain irtautuminen Iranin kanssa tehdystä ydinsulkusopimuksesta, mikä voi vähentää Iranin öljynvientiä.
Työeläkeyhtiö Varmassa arvioidaan, että öljypakkaa sekoittaa jatkossa entistä enemmän Iran ja Israelin vihamielisyys. Tilanteen kärjistyminen vähentäisi Iranin tuotantoa entisestään.
Venezuelassa nykyinen presidentti Nicolas Maduro valittiin uudelleen kuuden vuoden kaudelle. Maan talous on surkeassa jamassa eikä öljyntuotantoa ole pystytty tehostamaan.
Samaan aikaan öljyn kysyntä maailmassa kasvaa, todetaan kansainvälisen energiajärjestön IEA:n toukokuun öljymarkkinaraportissa.
Sveitsiläispankki UBS arvioi, että öljyn hinnan nousu sataan dollariin tynnyriltä hidastaisi maailmantalouden kasvua 0,2 prosenttiyksikköä ja kiihdyttäisi maailman inflaatiota 0,9 prosenttiyksikköä.
UBS:n mukaan öljyn hinnan nousu merkitsee sitä, että hyvinvointia siirtyy öljyn kuluttajilta öljyn tuottajille.
Yhdysvaltain energiahallinto EIA on varsin varovainen hinta-arvioissaan. Se ennustaa toukokuun energiakatsauksessaan Brent-laadun hintakeskiarvon olevan tänä vuonna 71 dollaria tynnyriltä ja alentuvan ensi vuonna 66 dollariin tynnyriltä. Molemmat ennusteet ovat kuitenkin nousseet selvästi edelliskuusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



