Maaseutu on puolueille lähinnä ruokaa ja metsää
Jos maaseutu ylipäätään mainitaan puolueiden eduskuntavaalitavoitteissa, se esiintyy ruuan ja metsän sekä siihen liittyvän bioenergian muodossa. Lisäksi puolueet kantavat huolta koko maasta väylänpidon suhteen (MT Autot&Liikenne 13.3.).
Palveluiden alueellisesta kattavuudesta ja maaseudun erityisongelmista löytyy vähän mainintoja. Maaseudun tietoliikenneyhteyksistä puhuu erikseen mainiten ainoana RKP.
Koko maan yhteyksistä kantavat huolta keskusta, kokoomus, perussuomalaiset ja SDP. Tosin SDP puhuu ympäripyöreästi infrastruktuurista tarkentamatta, onko se väyliä, tietoverkkoja tai palvelurakennetta vai kaikkia näistä.
Mielenkiintoista on se, että julkisten palveluiden saatavuuden myös ilman internettiä mainitsevat ainoastaan perussuomalaiset.
Koulutuspolitiikassa alueellisen tasavertaisuuden ja kouluverkon kattavuuden nimeävät tärkeäksi keskusta, kristilliset, perussuomalaiset, RKP ja SDP.
Sinänsä koulutuskysymyksissä kaikkien ohjelmista nousee esiin toisen asteen koulutuksen takaaminen jokaiselle nuorelle joko osana nuorisotakuuta tai erikseen.
Tämä on yksi selvimmistä, kaikkia puolueita yhdistävistä tavoitteista.
MT tarkasteli myös maaseudun mahdollista näkymistä kansainvälisen kauppa-, ilmasto- ja kehityspolitiikan linjauksissa. Vihreät, RKP, SDP ja vasemmistoliitto painottavat ilmastokysymyksiä, mutta vain keskusta liittää myös ruokaturvan siihen.
Kehityspolitiikan jatkamista kannattavat muut paitsi perussuomalaiset, joka ”yksityistäisi” avun vapaaehtoisten lahjoitusten varaan. Useimmat puolueet mainitsevat sen yhteydessä ihmisoikeudet ja naisten asemasta huolehtimisen, jotka ovat nykyisenkin kehityspolitiikan linjoja.
Kehitysavun nostaisivat 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta kristilliset, RKP, Vasemmistoliitto ja Vihreät.
Kokoomus ja RKP haluavat luoda kehitysmaiden kanssa myös kauppasuhteita.
Vain vasemmistoliitto ja kokoomus ottavat kantaa EU:n ja Yhdysvaltain välillä käytäviin TTIP-kauppaneuvotteluihin.
Kokoomus pitää sopimusta tärkeänä, vasemmistoliitto haluaa pysäyttää koko hankkeen.
Ruuantuotantoon sekä metsä- ja energiakysymyksiin liittyviä linjauksia tarkastellaan erikseen tulevissa lehdissä.
KAIJALEENA RUNSTEN
Palveluiden alueellisesta
kattavuudesta ja maaseudun erityisongelmista löytyy vähän mainintoja puolueiden
vaaliohjelmista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

