Asiantuntijoilta risuja energiatodistuksesta: Hyvä tarkoitus ei toteudu
Todistus ei ole oikeudenmukainen eikä kannusta ympäristönsuojeluun, kertoo Omakotiliiton kokoama palaute.
Suomi on tekemässä energiatodistukseen ensi vuonna pienen korjauksen, joka koskee sähkön laskennallista kerrointa. LEHTIKUVA / Vesa MoilanenAsuntojen myynnissä ja vuokrauksessa edellytetty energiatodistus on saanut Suomessa jyrkkää kritiikkiä.
Isännöintiliiton johtajan Marjut Joensuun mukaan todistuksella ei ole ollut toivottua ohjaavaa vaikutusta.
Todistuksesta on valitettavasti tullut vähän turha dokumentti, hän sanoo.
Tilanne on Joensuun mukaan perin valitettava, sillä todistuksen tarkoitus on hyvä. Kohentamalla talojen energiatehokkuutta on ollut määrä suojella luontoa sekä torjua ja hillitä ilmastonmuutosta.
Omakotiliitto on saanut palautetta siitä, että energiatodistus ei ole oikeudenmukainen eikä kannusta ympäristönsuojeluun, kertoo liiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen.
Energiatodistuksen muuttamista on vaadittu Suomessa kansalaisaloitteella, ja asia eteni eduskuntaan vuonna 2014. Aloite kuitenkin koki mahalaskun, sillä se hylättiin.
Suomi on tekemässä ensi vuonna pienen korjauksen energiatodistukseen. Muun muassa sähkön laskennallinen kerroin laskee 1,7:stä 1,2:een.
Se on jo vähän parempi. Todistusta pitäisi silti remontoida vielä lisää, Savolainen sanoo.
Vaatimus energiatodistuksesta laajeni heinäkuun alussa koskemaan myös ennen vuotta 1980 rakennettuja pientaloja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
