Venäjä kertoo testanneensa uutta mannertenvälistä ohjusta
Venäjän puolustusministeriön mukaan ohjus ammuttiin tiistaina Kapustin Jarin sotilastukikohdasta Volgogradin itäpuolelta ja osui Kazakstanissa sijaitsevaan harjoitusmaaliin.
Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi helmikuussa, että uutta ohjusta testataan kuluvan vuoden aikana. Arkistokuva. LEHTIKUVA / AFP.Venäjä kertoo testanneensa onnistuneesti uutta, edistynyttä mannertenvälistä ohjusta. Venäjän puolustusministeriön mukaan ohjus ammuttiin tiistaina Kapustin Jarin sotilastukikohdasta Volgogradin itäpuolelta ja osui Kazakstanissa sijaitsevaan harjoitusmaaliin.
Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi helmikuussa, että uutta ohjusta testataan kuluvan vuoden aikana. Yhdysvallat oli aiemmin kertonut, että Venäjän edellinen ohjuskoe oli epäonnistunut.
Sarmat-ohjus, josta länsimaissa käytetään nimitystä Satan 2, pystyy kuljettamaan useita ydinkärkiä. Se kuuluu Venäjän uuden sukupolven ohjuksiin, joita Putin on kuvaillut "voittamattomiksi".
Venäjä on jäädyttänyt osallistumisensa viimeiseenkin Yhdysvaltojen kanssa sovittuun ydinaseiden valvontaa koskevaan sopimukseen, Uuteen Startiin. Putin on myös toistuvasti sanonut, että Venäjä voi käyttää ydinaseita, jos kokee olemassaoloaan uhattavan.
Viime kuussa Putin ilmoitti, että Venäjä sijoittaa taktisia ydinaseita naapurimaahansa Valko-Venäjälle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




