EU-rahastojen avulla luotu miljoona työpaikkaa
Suomessa rahastojen osuus oli noin 1,7 prosenttia julkisista investoinneista vuosina 2007–2013. Työpaikkoja syntyi 37 000.EU:n rahastojen avulla tehdyt investoinnin loivat miljoona työpaikka EU-maissa vuosien 2007–2013 ohjelmakaudella, Euroopan komission teettämä tutkimus kertoo.
Määrä on noin kolmannes EU:n uusista työpaikoista tuona aikana.
Suomessa rahastojen osuus julkisista investoinneista oli vuosina 2007–2013 noin 1,7 prosenttia. Koko Euroopassa keskiarvo oli 6,5 prosenttia.
Suomeen syntyi rahoituksen ansiosta lähes 37 000 uutta työpaikkaa, joista 4 300 tutkimustoimintaan. Tukea sai yli 6 800 start-up-yritystä.
Suomessa eniten rahaa, 977 miljoonaa euroa, ohjelmakaudella käytettiin aluekehitysrahaston kautta.
Työpaikkoja luoneita hankkeita on rahoitettu Euroopan aluekehitysrahaston, Euroopan sosiaalirahaston, maaseudun kehittämisen sekä meri- ja kalatalousrahaston avulla.
Tutkimuksen teki EU:n ulkopuolinen tutkimuslaitos.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

