MTK-Etelä-Savon Kallio kritisoi ruokamarkkinatutkimusta: "Kokonaiskuva jää vajaaksi eikä kauppa ole hyväntekijä"
"Maatalouden yrittäjätulosta on miljardi euroa poissa. Jossain se on", Kallio sanoo.
Kauppa väittää tinkineensä katteistaan ruuan hinnan laskiessa vuosina 2010–2013. Jatkuuko katteiden leikkaaminen nyt kun ruuan hinta on nousussa. Kuva: Kimmo HaimiPTT:n ja Luonnonvarakeskuksen keskiviikkona julkaisema tutkimus euron jakautumisesta elintarvikeketjussa antaa vajaan kokonaiskuvan ruokamarkkinoista, MTK-Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio sanoo.
Tutkimuksessa tarkasteltiin ruuan hintoja lokakuussa 2012 ja lokakuussa 2016, Siitä ei selviä, mitä tapahtui vuosien välillä. Myöskään vuoden 2016 jälkeisestä ajasta ei ole tietoa.
Tutkimuksen mukaan teollisuuden osuus ruokaketjun eurosta on kasvanut ja tuottajan sekä kaupan osuus pienentynyt. Kaupan osuus on pienentynyt, koska se on tinkinyt katteistaan. Kova kaupan kilpailu ja katteista tinkiminen on laskenut kuluttajahintoja.
Kallio ei tulosta niele.
Kallion mukaan tämä kuva kaupan katteiden tinkimisestä tulee siitä syystä, että ruuan hinta nousi noin 15 prosenttia vuodesta 2010 vuoteen 2013. Kun tuottajahinnat esimerkiksi Venäjän kaupan päättymisen jälkeen lähtivät laskuun, seurasivat kuluttajahinnat kehitystä. Kauppa mainosti hintojen laskua omaksi ansiokseen, vaikka se oli yleistä hintojen laskua.
Tähän Kallion mukaan perustuu esimerkiksi S-ryhmän halpuuttaminen.
"Lyhyesti sanottuna, kauppa ensin nosti voimakkaasti hintoja ja nimesi hintojen laskun halpuuttamiseksi. Se, että kauppa olisi kuluttajalle hyväntekijä, ei pidä paikkaansa", Kallio sanoo.
Ruuan hinta on nyt nousussa ja ketjuun tulee vuotta 2016 enemmän rahaa. Se ei valu maanviljelijälle, sillä Luke ennustaa maatalouden kannattavuuden laskevan ensi vuonna.
"Maatalouden tuloista on miljardi poissa. Jossain se on, ei se ole kadonnut", Kallio sanoo.
Koska tutkimuksessa tarkastelu tehtiin vain yhtenä tiettynä ajankohtana vuodessa, kokonaisuutta ei saada selville, Kallio kritisoi.
Tuoreeltaan keskiviikkona tuloksia kritisoi Elintarviketeollisuusliiton johtaja Heli Tammivuori ja eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.).
Tammivuori oli samoilla linjoilla Kallion kanssa. Hän oli myös huolissaan siitä, että tulokset yleistetään koskemaan koko alaa. Teollisuus on kasvattanut osuuttaan ruokaeurosta, mutta lisää euroja se ei ole saanut.
Kalmari kritisoi, että tietoja ei vuoden 2016 jälkeen ole saatavilla. Hän penää arvioita siitä, onko kauppa senkin jälkeen tinkinyt katteistaan.
Lue myös:
Tuottajien ja kaupan osuus ruuan hinnasta pienentynyt – teollisuus saa aiempaa enemmän
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

