Kunnat vaikuttavat elinkeinoon
Lautakunnissa on puolustettava maaseutua, jotta kyläkoulujen ovia ei laiteta pysyvästi lukkoon, Petri Puustinen kirjoittaa. MT:n arkisto Kuva: Viestilehtien arkistoKuntavaalit ovat mietinnän ja vaikuttamisen paikka. MTK-yhdistyksen jäseniä äänestämällä voit vaikuttaa omien elinkeinojen tulevaisuuteen.
Kuntavaalit järjestetään 28. lokakuuta. MTK järjestönä on laatinut kuntavaaliohjelman. Vihreiden elinkeinojen tuottajille pitäisi riittää kysyntää tulevina vuosina. Väestönkasvu ja elintason nousu edellyttävät ruuan, puun ja uusiutuvan energian kasvun tarpeen koko maailman laajuisesti.
Omissa kunnissamme meidän tulisi tehdä työtä, jotta kuntien julkiset hankinnat tulisivat omasta kunnasta. Tällöin vahvistamme paikallista yrittäjyyttä ja kuntamme elinkeinotoimintaa.
Kunnat voivat omilla lupakäytännöillä ja ympäristönsuojelumääräyksillä vaikuttaa elinkeinojen kehittymiseen. Kunnissa tulee vaikuttaa kaikkien lautakuntien kautta.
Koulutuslautakunnissa on puolustettava maaseutua, jotta kyläkoulujen ovia ei laiteta pysyvästi lukkoon. Teknisissä lautakunnissa päätetään muun muassa kunnallistekniikasta ja yksityistieavustuksista. Kunnanhallituksissa ratkaistaan, miten elinkeinoja kehitetään ja miten kaavoitus kunnassa hoidetaan.
Ehdokasta etsiessä tulisi pohtia, olisiko vaihtoehtona antaa ääni muutokselle ja nuorelle.
On erittäin tärkeää äänestää kuntavaaleissa. MTK-yhdistysten tulee kysyä ehdokkailta kanta vihreän kasvun tavoitteisiin ja markkinoida yhdistyksen jäseniä tuleviksi päättäjiksi. Seuraava vaalikausi on haasteellinen, ja tulevaisuus näyttää, miten yhdistysten edunvalvontatyö muuttuu, jos kuntarakenne muuttuu suurkuntapohjaiseksi. Jokaisella meillä on yksi ääni käytettävissämme, jolla otamme kantaa.
Petri Puustinen
aluepäällikkö
MTK-Varsinais-Suomi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
