Rypsiä viljelyyn
Tämän lehden 25.6. ilmestyneessä numerossa on artikkeli, jossa käsitellään rypsin puristamista.
Artikkelissa ei tuoda esiin öljykasvien viljelyn vähenemisen todellista syytä, kunnollisen peittausaineen puuttumista. Aikoinaan, kun öljykasvien siemen peitattiin Oftanolilla, me viljelijät emme tienneet mitään kirppaongelmista ja mehiläisetkin voivat hyvin.
Nyt viimeksi käytössä olleilla peittausaineilla kirpat ovat pahimmillaan syöneet sirkkalehdet jo ennen kuin ne ovat nousseet maan pinnalle. Lisäksi rypsi-/rapsipellon jatkuva ruiskuttaminen on kallista ja työlästä.
Mikäli rypsin ja rapsin viljelyä oikeasti halutaan elvyttää, on panostettava niiden peittausaineisiin. Oftanolin poisjäämistä perusteltiin aikoinaan sen haitallisuudella peittaustyötä tekeville henkilöille. Tällaiset tekniset ratkaisut eivät saa tuhota Suomen öljykasvikasvatusta.
Öljykasvit kuuluisivat viljelykiertoon erinomaisina jo vuorottajakasveina. Vuosittain voisimme viljellä öljykasveja noin 250 000 hehtaarilla. Silloin tosin öljyä pitäisi käyttää huomattavassa määrin energiantuotantoon, esimerkiksi biodieseliin. Puristeelle löytyy valmiit markkinat valkuaisrehuna.
Rypsiöljyn rasvahappokoostumus vaihtelee valtavasti peltolohkoittain. Suuremmasta viljelymassasta olisi mahdollista ottaa elintarvikekäyttöön ne kaikkein parhaimmat erät ja heikommat erät ohjata rehuksi sekä tekniseen käyttöön.
Kimmo Jokiranta
maanviljelijä
Elimäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
