MTK vei pysyvien nurmien viestin maatalouskomissaarille
Irlannin maatalousjärjestöt ovat vierailleet maatalouskomissaari Phil Hoganin luona seitsemän kertaa. MTK on joutunut tyytymään kabinettivierailuihin.
EU on yrittänyt avata ketkä tapaavat päättäjiä Brysselissä. Komissaarit kirjaavat tapaamansa edunvalvojat, mutta Euroopan parlamentissa kirjaa ei pidetä. Kuva: Juha ROININEN / EUP-IMAGESMTK:n edunvalvojat ovat käyneet kahden vuoden aikana viisi kertaa maatalouskomissaari Phil Hoganin kabinetin johdon puheilla, kertoo Euroopan komission vierailurekisteri.
Aiheina vierailuilla on rekisterin mukaan ollut muun muassa pysyvät nurmet, tuki maidontuottajille ja maitoteollisuuden vakauttaminen. Lisäksi on puhuttu ilmastonmuutoksesta, metsiin vaikuttavasta lulucf:stä, Suomen maatalouden tilanteesta sekä ruokaketjusta.
MT kertoi 21.10., että itse komissaari Hoganin kanssa ei virallista tapaamista ole järjestynyt. Epävirallisesti komissaari on tavattu. Irlantilaiset tuottajajärjestöt ovat tavanneet Hoganin seitsemän kertaa.
Brysselissä hierarkialla on väliä. Korkean johtajan puheille pääsee helpommin jos itsekin on johtaja. Se on yksi syy sille, miksi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila käy Brysselissä.
Brysselin toimiston vakituiset edunvalvojat ovat kotieläinasiamies Jonas Laxåback ja johtaja Juha Ruippo.
Laxåback korostaa vaikuttamista virkamiestasolla usean komission pääosaston kautta.
"Maatalouden parissa työskentelevät virkamiehet tuntevat maatalouden hyvin, mutta kuilu muiden alojen asiantuntijoiden tietoihin on suuri."
Yhteyksiä muiden maiden tuottajajärjestöihin pidetään Copa-Cogecan kautta. Kattojärjestön kautta maatalouden viestiä viedään Hoganille. Laxåback ja Ruippo osallistuvat valmistelukokouksiin ja pitävät huolta, että MTK:n kanta kuullaan.
Laxåback hoitaa myös maatalouden osuustoiminnan asioita. Edut ovat usein lähes samat kuin maatalouden. Esimerkiksi Copa-Cogecassa niitä ei erotella.
Lue myös: Kansallisuuksilla on väliä Brysselissä - suomalaiset lobbaavat Kataista, irlantilaiset Hogania
Aiheesta lisää viime perjantain Viikonvaihdesivulla.
100 lukijaa: Jonas Laxåback
Asuinpaikka: Bryssel, emolehmätila Kokkolassa
Ikä: 43
Millä ja missä luet MT:tä? Toimistolla internetin kautta näköislehteä.
Mitä teet lehdelle lukemisen jälkeen? Suljen sen ja annan kritiikkiä toimittajalle vastapäiseen huoneeseen.
Parasta ja parannettavaa MT:ssä? Ellei ole juttua Brysselistä, ei ole niin kiinnostava lehti, koska Brysselin asiat ovat niin lähellä. Helsingin päästä kirjoitetut jutut EU:sta eivät ole niin hyviä. Paikalla oleminen antaa näkökulman ja sisällön.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
