Tuontienergia maksaa 13,5 miljardia euroa
Viime vuosina velloneesta yksipuolisesta turvekeskustelusta eivät ole käyneet ilmi taloudelliset tunnusluvut, joista ilmenee turvetuotannon tärkeys niin Suomen energiaomavaraisuudelle kuin talouden tasapainottamisellekin.
Suomeen tuodaan vuosittain energiaa miljardien eurojen edestä. Vuonna 2011 tämä summa oli kasvanut jo 13 551 600 000 euroon (9,8 mrd euroa vuonna 2010; summat ilman arvonlisä- ja energiaveroja). Suurimpana tuontimaana on Venäjä, 11,3 miljardin euron osuudellaan. Suomen metsäteollisuuden vienti oli 11,250 miljardia euroa vuonna 2011.
Jos tuontienergiaa käytettäisiin tasaisesti jokaisessa kunnassa, yhden kunnan osuus olisi 41 miljoonaa euroa. Esimerkiksi Karstulan kunnan budjetti oli 37 miljoonaa euroa vuonna 2011. Näin ollen jokainen suomalainen osallistuu monikansallisten energiayritysten toiminnan tukemiseen 2 500 euron panostuksella.
Vertailun vuoksi, jokainen suomalainen tukee omaa ruokalaskuaan 400 euron edestä ruuantuotannon määrärahan (ent. maataloustuen) muodossa – ja tämä summa sentään menee suomalaisen ruuan ja työllisyyden tukemiseen.
Koko maakunnalle tärkeän Keski-Suomen keskussairaalan Uusi sairaala -hankkeen kustannusarvio on 180 miljoonaa euroa. Pelkästään Jyväskylän laskennallinen osuus ulkomailta ostettavasta energiasta on 330 000 000 euroa (laskennallinen 2 500 euroa x 132 000 jyväskyläläistä).
Kaikki ulkomaille maksettavat miljardit eurot heikentävät ulkomaankaupan tasetta, yritysten palkanmaksukykyä ja kotimaista työllisyyttä sekä kiristää kansalaisten verotaakkaa. Ilman positiivista kauppatasetta ja kasvua on mahdotonta maksaa yhä kasvavaa, yhteistä velkataakkaamme, joka näin lama-aikana kasvaa miljardien eurojen vuosivauhdilla.
Mitä kotimaisia työllisyyttä ja hyvinvointia lisääviä hankkeita saisikaan rahoitettua, jos tuontienergian sijaan käytettäisiinkin kotimaista energiaa, turvetta?
Kysynkin nyt teiltä, onko meillä todella varaa tällaisiin ulkomaan ostoihin? Voidaanko tuontienergian osalta olla lähes kokonaan (85 prosenttia) riippuvaisia yhdestä energian tuottajamaasta, Venäjästä? Suomen suopinta-alasta on nyt turvetuotannossa vain 0,7 prosenttia. Suojeltua alaa on 12 prosenttia. Maastossamme on siis satojen miljardien energiavarannot käyttämättöminä. Nykyaikaisilla menetelmillä – vastoin populistista propagandaa – saadaan turvetta nostettua ilman ympäristöhaittoja. Tämä on todistettavissa niin omin silmin kuin tutkimustuloksin.
Yrjö Takkala
metsäkone- ja turveyrittäjä
Karstula
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
