Tiedotustilaisuus peruuntui - VR oli ehdottamassa vuorojen lisäystä
VR on STT:n mukaan suunnittelemassa vuorojen lisäyksiä. Tälle päivälle ilmoitettu tiedotustilaisuus kuitenkin peruttiin.
VR:n tälle päivälle ilmoittama tiedotustilaisuus peruttiin vain pari tuntia ennen tilaisuuden alkua. LEHTIKUVA / Roni RekomaaSTT:n tietojen mukaan VR oli ehdottamassa liikenne- ja viestintäministeriölle vuorojen lisäystä osto- ja velvoiteliikenteeseen. VR:n oli tarkoitus kertoa ehdotuksistaan tänään tiedotustilaisuudessa, joka kuitenkin peruttiin noin kahta tuntia ennen tilaisuuden alkua.
STT:n tietojen mukaan VR oli aikeissa ehdottaa muun muassa sitä, että Tampereen ja Keuruun välinen junaliikenne palautettaisiin entiselle tasolleen.
Arvioiden mukaan ehdotettujen muutosten jälkeen velvoiteliikenteen kokonaistappio VR:lle olisi pysynyt suunnilleen nykyisellään eli 20 miljoonaa euroa tappiolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
