Tieto löytyi mutkien takaa
Lihan alkuperä ei aina selviä ravintolassa kysymälläkään. Kävimme kuvaajan kanssa tiistaina lounaalla HOK-Elannon ravintola Sports Academyssä Helsingin ydinkeskustassa.
Kassalla vuorossa ollut henkilö silminnähden hätääntyi kysymystä lihan alkuperästä ja lupasi, että vuoropäällikkö tulee kertomaan. Hetken kuluttua vuoropäällikkö tuli paikalle mutta ohjasi kysymään ravintolan johtajalta puhelimitse.
Sport Academy -ravintolan johtaja Pekka Lavikainen kertoi, että tiistain lounaslistalla olleen Keittiömestarin leikkeen possu on kotimaista.
”Se on HK:n toimittamaa, jos en väärin muista. En muista meidän logistiikkaketjua ulkoa”, Lavikainen sanoi. ”Pääsääntöisesti liha tulee joko HK:lta tai Saarioisilta Meira Novan kautta.”
Sports Academyssä käytetään broileria, nautaa ja possua.
”Pääsääntöisesti liha on kotimaista. Periaatteena ovat vastuullinen lähiruoka, luomu ja eettisyys, ne asiakkaita kiinnostavat”, Lavikainen sanoo.
”Henkilökunta kyllä tietää, mistä saa tiedon, kun joku kysyy alkuperää.”
HOK-Elannon ravintoloissa mietitään parhaillaan, miten lihan alkuperä pystyttäisiin joka tilanteessa helposti kertomaan, sanoo toimialajohtaja Jouko Heinonen.
Vielä ei keinoa ole keksitty, sillä hänen mukaansa kyse on osin isoista volyymeistä, osin tiettyjen kotimaisten lihatyyppien heikosta saatavuudesta varsinkin kesäisin ja osin tietojärjestelmästä.
”Vaikka merkintä jää ravintoloille vielä vapaaehtoiseksi, haluamme olla edelläkävijöitä. Tahtotila on se, että lihan alkuperä tavalla tai toisella ilmaistaan”, Heinonen sanoo.
MAIKKI KULMALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
