
Mainio joululahjaidea: Koottava linnunpönttö - ilman nauloja, liimaa ja ruuveja
Joensuulaisen Kolo Designin linnunpönttö täyttää tumpelonkin luontoystävän toiveet.Linnunpönttö tai lintujen ruokintasäiliö on mainio joululahjavinkki. Varsinkin kun se on valmistettu kauniista kotimaisesta koivusta.
Joensuussa viime vuonna perustettu Kolo Design valmistaa myös vanerista sisustustelinettä, joka käy esimerkiksi takkapuiden kantoon tai lehtien säilyttämiseen.
Lahjamarkkinoille tähyää moni yritys. Kolo Designin toiminnan perusta on muotoilun ja kotimaisen tuotannon lisäksi patentoitu kokoamismenetelmä, jota se nimittää KOLOtekniikaksi. Sen ansiosta puiset tuotteet voi koota ilman liimaa ja ruuveja.
Hyvää palapelipöntössä on myös se, että pohjan voi helposti irrottaa pöntön siivoamista varten.
Esimerkiksi neuvontajärjestö Pro Agria on hankkinut tänä vuonna joulutervehdykseksi itse koottavia linnunpönttöjä, koska palat mahtuvat ohueen pakettiin.
MT:n "ei-kovin-näppäränä" itseään pitävä toimittaja kokosi pöntön. Aikaa meni kuusi ja puoli minuuttia. Enää jäi se ongelma, että Maalaistentalon tontilta Helsingistä puuttuvat puut, johon pöntön voisi kiinnittää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


