Kuntavaalissa mennään ehdokas edellä
Joka toinen kuntavaalin äänestäjä tarvitsee vain yhden puolueen listan, kun hän etsii sopivaa ehdokasta.
Joka kolmas puolestaan sanoo, ettei puolueella ole kuntavaalissa väliä. Puoluerajan yli hypätään, jos aidan toisella puolen on parempi tai tutumpi ehdokas.
Maaseudun Tulevaisuus teetti kyselyn äänestyspäätöksen perusteista vajaa kaksi viikkoa sitten.
Ehdokkaan tärkeimmät ominaisuudet ovat hänen omat mielipiteensä, vakuuttavuus – ja puolue.
Ensisijaisesti puoluetta äänestetään kuntavaalissa useimmin suurissa kaupungeissa.
Sen sijaan harvaan asutulla alueella ehdokkaan tuttuus ja samalla alueella asuminen korostuvat. Se näkyy etenkin viljelijöiden vastauksissa.
Viljelijöille on merkitystä myös sillä, että ehdokas tuntee maa- ja metsätaloutta. Sama ammatti painottuu viljelijöiden vastauksissa enemmän kuin muiden.
Puolueen merkitystä painottavat hieman muita enemmän kokoomuksen ja vihreiden äänestäjät. Se näkyy ehdokkaalta toivotuissa ominaisuuksissa.
Maaseudun Tulevaisuus teetti Suomen Gallup Elintarviketiedolla kaksi kyselyä: toisessa otos edusti äänestysikäisiä suomalaisia ja toisessa viljelijöitä osa-aikaiset mukaan luettuna.
Koko kansan gallupiin vastasi 1 345 äänestysikäistä 1,5–2 viikkoa sitten. Heti sen jälkeen tehdyssä viljelijägallupissa vastaajia oli 513.
Vastaajat kertoivat, miten paljon he arvioivat eri asioiden vaikuttavan omaan äänestyspäätökseensä. Useissa käyttäytymistutkimuksissa on todettu, että ihmisen oma arvio saattaa poiketa siitä, mitkä asiat todellisuudessa vaikuttavat.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
