Joni Mäki sivakoi neljänneksi Pekingin sprinttihiihdossa
Kaikki suomalaisnaiset karsiutuivat ensimmäisessä pudotushiihdossa.
Joni Mäki oli neljäs Pekingin olympialaisten vapaan hiihtotavan sprinttikisassa. LEHTIKUVA / Emmi KorhonenJoni Mäki oli neljäs Pekingin olympialaisten vapaan hiihtotavan sprinttikisassa. Kisan voitti Norjan Johannes Hösflot Kläbo ennen Italian Federico Pellegrinoa.
Mäki hävisi loppusuoran taistelun pronssimitalista Venäjän olympiakomitean joukkueen Aleksandr Terentjeville.
"Aika uskomatonta. En olisi karsinnan jälkeen uskonut, että pystyn taistelemaan ihan loppuun asti mitalista. Monta vuotta on tehty töitä sen eteen, että mahdollisimman hyvin täällä pärjätään, ja kyllähän tämä lämmittää. Ensimmäinen (henkilökohtainen) finaalipaikka yleensäkin arvokisoissa itselle, se tuli aika hyvään paikkaan", karsinnassa 23:nneksi hiihtänyt Mäki sanoi Ylen tv-haastattelussa.
"Eilisestä illasta oli karsintaan asti heikko fiilis. Karsinnan jälkeen hiihto lähti aukeamaan, ja porukassa hiihtäminen helpotti. Tietysti vähän harmittaa, kun mitali oli niin lähellä. Tajusin oikeastaan vasta loppusuoran lopussa, että nyt taistellaan mitalista."
Mäen sijoitus on Suomen kaikkien aikojen paras olympialaisten sprinttihiihdoissa. Sprinttihiihto oli ensimmäistä kertaa olympiaohjelmassa Salt Lake Cityssä 2002.
Lauri Vuorisen sauva katkesi puolivälieriässä, ja hän tuli maaliin omassa erässään neljäntenä. Kiinan Qiang Wang hylättiin, ja Vuorisen lopullinen sija omassa erässään oli kolmas.
"Kaverin suksi osui sauvaan ja se meni poikki. Satavarma välieräpaikka meni siinä", Vuorinen sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Vuorinen piti varmana, että olisi päässyt vähintään ajalla jatkoon puolivälierästään.
"Olishan se ollut, jos vaan olisi sauva pysynyt ehjänä. Olen elämäni kovimmassa kunnossa", Vuorinen sanoi.
Kaikki suomalaisnaiset karsiutuivat ensimmäisessä pudotushiihdossa. Katri Lylynperä oli omassa erässään viides, Jasmi Joensuu kuudes ja Jasmin Kähärä kuudes, kun kaksi parasta eteni välieriin jokaisesta erästä. Joensuun sauva rikkoutui, ja hän jäi kärjestä yli 33 sekuntia.
"Unelma murskautui", Joensuu kyynelehti Ylen tv-haastattelussa.
Kähärä tunnusti väsähtäneensä pudotushiihdossa verrattuna aika-ajoon.
"Happo iski aika pahasti jalkaan. Oli aika erilainen veto kuin karsinnassa. Huomasi, ettei jalka toiminut", Kähärä tunnusti.
Kähärä arvioi kuitenkin myönteisesti kisaansa.
"Olen tosi ylpeä itsestäni, että pääsin tänne. Hieno kokemus oli. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin."
Naisten kisan kaksoisvoitto meni Ruotsiin. Jonna Sundling kiskoi lähes kolmen sekunnin eron Maja Dahlqvistiin. Pronssimitalin nappasi Yhdysvaltain Jessie Diggins.
Juttua päivitetty 8.2. klo 15.26. Lisätty Joni Mäen kommentit .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
