Metsäjäniskanta taantuu, rusakot yleistyvät
Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan lähisukulaisten yhteiseloa ja niiden risteymiä.
Aran eläimen loukuttaminen vaatii oveluutta. Toimiva keino häivyttää ihmisen haju loukusta ja tarjolla olevasta ruuasta on suihkuttaa niihin alkoholitonta omenasiideriä. Kuva: Lari LievonenMetsäjäniskanta on taantunut jo 20 vuoden ajan. Esimerkiksi Etelä-Suomessa kanta on puolittunut. Samanaikaisesti rusakot ovat yleistyneet.
”Yritämme selvittää syitä tähän kehitykseen. Ilmastonmuutos vaikuttaa varmasti, mutta selittäviä tekijöitä löytyy muitakin”, sanoo Itä-Suomen yliopiston jäniseläintutkimuksen nuorempi tutkija Riikka Levänen.
Esimerkiksi vähälumisuus hyödyttää rusakkoa, mutta haittaa metsäjänistä. Valkoinen metsäjänis on helppo saalis lumettomassa maastossa, eikä eläin pysty hyödyntämään liikkumisessa lumikenkiään ilman lunta.
Yliopiston tutkimuksessa perehdytään metsäjänisten ja rusakoiden risteymiin sekä näiden kahden lähisukulaisen rinnakkaiseloon alueella, missä metsät sijaitsevat lähellä kaupunkiasutusta.
”Joensuu on sijainniltaan erinomainen elinpiiritutkimuksen tekemiseen, sillä täältä löytyy vielä vahva metsäjäniskanta sekä rusakoita.”
Kahden jänislajin rinnakkaiselo on maailmanlaajuisesti melko harvinaista. Myös Ruotsissa on samanlainen tilanne. Siellä Etelä-Ruotsi on rusakoiden valtakuntaa, Keski-Ruotsissa on vaihettumisvyöhyke ja pohjoinen on metsäjäniksen aluetta.
Normaalisti metsäjänis ja rusakko suosivat erilaisia elinympäristöjä, mutta rusakkokannan runsastuminen voi lisätä lajien välistä vuorovaikutusta.
Elinpiirien perusteella yritetään selvittää muun muassa, estääkö rusakko jollain tavalla jäniskannan kasvun.
Tutkimus alkoi kaksi vuotta sitten. Silloin olettamuksena oli esimerkiksi, että rusakko dominoi ruokintapaikoilla. Näin ei Leväsen mukaan aina kuitenkaan ole, vaan lajit voivat ruokailla sopuisasti rinnakkain.
”Kolmella eri alueella sijaitsevilla ruokintapaikoilla on riistakamerat, jotka lähettävät sekä kuvia että videokuvaa. Niistä on saatu paljon tietoa ruokintapaikkojen tapahtumista.”
Ruokintapaikoilla on loukut, joilla otetaan sekä jäniksiä että rusakoita kiinni. Kiinnijääneet eläimet saavat gps-pannat ja niiden kulkemista seurataan 3–4 kuukautta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
