Kunnille on tulossa verokatto
Hallitus julkistanee sote-lakipakettinsa jo tällä viikolla
Rauman kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rainer Lehti kysyi, otetaanko elinvoimaa tarvitsevilta kunnilta myös osa yhteisöverosta maakuntien soten tarpeisiin. Edessä vastaamassa olivat Päivi Laajala (oik.), Sinikka Salo (2. oik) ja Kuntaliiton Hanna Tainio. Vasemmalla juontaja Jukka Rantala. Kuva: Eija MansikkamäkiKunnille on tulossa verokatto. Se tarkoittaa ylärajaa kuntien perimälle verolle.
MT:n saamien tietojen mukaan katto lasketaan vuoden 2014 tilinpäätöstietojen perusteella siten, että kuntien nykyisestä veroprosentista vähennetään 12 prosenttiyksikköä eli määrä, joka kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut vievät mennessään, kun ne siirtyvät maakuntien hoitoon, näillä näkymin vuonna 2019.
Verosta on tulossa määräaikainen, virkamiesten arvioiden mukaan kolme vuotta.
Kuntien nykyinen 6 prosenttiyksikön verohaarukka säilyy.
"Mikään kunta ei saa joutua talousvaikeuksiin uudistuksen vuoksi", maakunta- ja sote-uudistuksesta vastaavan valtiovarainministeriön ylijohtaja Päivi Laajala sanoi keskiviikkona Hämeenlinnassa.
Kuntaliitto on vastustanut verokattoa, sillä se sitoo kuntien käsiä ja vaarantaa kunnille perustuslailla määrätyn itsehallinnon.
Kunta ei saa enää tuottaa, järjestää tai rahoittaa palveluita ja verotusoikeutta rajoitetaan, mutta niiden itsehallinto säilyy, Laajala sanoo.
Jakoperusteeksi tulee 80–90-prosenttisesti ikä ja sairastavuus ja pienempinä kriteereinä asukasluku, kieli ja muut perusteet.
Hallitus on luvannut sote-uudistuksen linjaukset "kun lehti on puussa" tai "ennen juhannusta". MT:n tietojen mukaan sote-uudistuksen osia tulee julki tämän viikon torstaina.
"Meillä on tarkoitus julkaista netissä lähipäivinä alustava perustamislainsäädäntö, noin 400–500 sivua. Siinä on mukana myös kuntakohtaiset laskelmat", Laajala sanoi.
Kuntakohtaisissa luvuissa on Laajalan mukaan yritetty laskea esimerkiksi tasausjärjestelmien vaikutuksia.
Kunnilta lähtee soten myötä sote-palveluihin liittyvät verot, valtionosuudet ja asiakasmaksut. Jatkossa uusitaan koko verojärjestelmä, jolloin myös osa yhteisöverosta saatetaan leikata maakuntaan, Laajala arvioi.
"Lähipäivinä" julkistettavassa lakipaketissa on mukana soten lisäksi tulevien maakuntien talous ja hallinto.
Myöhemmin syksyllä tulee soten valinnanvapauteen ja monikanavarahoitukseen liittyvää lainsäädäntöä. Myös Aluehallintovirastojen ja elykeskusten tehtävät linjataan syksyllä.
Syksyllä käydään läpi myös kaikki lakikokonaisuuden erityislait, kuten lastensuojeluun liittyvät lait. Lastensuojelua varten saatetaan joutua perustamaan maakuntiin omat viranomaiset.
Kaikki kuntien kiinteistöt jäävät kunnille, ja maakunta vuokraa niitä. Osa jäänee käyttämättä.
Laajala odottaa puhelinten pirisemistä jo nyt, mutta korostaa, että nyt julki tuleva kokonaisuus on luonnos ja viralliset linjaukset ja viralliset kuulemiset jäävät syksyyn.
Hän kehottaa kuntia myös menemään mukaan sen maakunnan valmistelutyöhön, johon kunta on määrätty.
Kunta, joka on halunnut vaihtaa valtion ehdottamaa maakuntaa toiseksi, mutta sitä ei ole tässä vaiheessa hyväksytty, voi vielä yrittää vaihtoa, Laajala lupaa.
Myös alueilla jo alkanutta työtä on tarkoitus jatkaa. Sote-muutosjohtaja Sinikka Salo kiertää parhaillaan maata ja vertaa sekä hyvin mallien että sudenkuoppien maakuntien kesken.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
