Parlamentti hyväksyi EU:n rahoituskehykset
STRASBOURG (MT)
Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina unionin rahoituskehykset vuosille 2014–2020.
Mepit ja jäsenmaat kinasivat kuukausia budjettiraamien yksityiskohdista. Summista päätettiin jo helmikuussa EU-maiden päämiesten huippukokouksessa.
Pitkien neuvottelujen jälkeen parlamentti sai läpi viime kesänä paaluttamansa tavoitteet kuten sen, että käyttämättä jääneet varat voidaan siirtää toiseen kohteeseen ja että eurovaalien jälkeen vuonna 2016 rahoituskehyksiin tehdään puolivälin tarkastelu.
Mepit onnistuivat myös puristamaan jäsenmaat maksamaan tämän vuoden budjetin puuttuvat varat. Jäsenmaat suostuivat lisäksi perustamaan työryhmän, joka pohtii miten EU:n rahoitus saataisiin tulevaisuudessa vähemmän riippuvaiseksi jäsenmaiden jäsenmaksuista.
”On hyvä, että budjetti saatiin viimein hyväksyttyä. Viivyttely on nyt jo haitannut tukiohjelmien käynnistämistä käytännön tasolla elykeskuksissa”, kristillisdemokraattien meppi Sari Essayah sanoo.
EU:n budjetti seuraaville seitsemälle vuodelle on 908 miljardia euroa maksuina ja 960 miljardia euroa sitoumuksina.
Sitoumukset tarkoittavat summaa, johon komissio voi sitoutua ja maksut summaa, jonka jäsenmaat todellisuudessa maksavat EU:n budjettiin.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
