Ikääntyvät ostajat suosivat kalliita autoja
Uuden henkilöauton ostajat ovat entistä vanhempia. Heillä on varaa ostaa kalliitta ja hyvin varusteltuja autoja.
”Tyypillinen uuden auton ostaja on yli 60 vuotta vanha. Nuoret ja asuntovelkaiset eivät uusia autoja pysty ostamaan”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.
Auton ostajat ovat vanhentuneet nopeasti. Vielä vuonna 2000 alle 60-vuotiaat ostivat neljä viidestä uudesta autosta. Nyt suurin osa autonostajista on täyttänyt 60 vuotta.
Ostajien ikääntyminen näkyy valinnoissa. Kun asuntolainat on maksettu pois ja lapset saatu ulos pesästä, autoon ja sen varusteisiin on varaa aiempaa enemmän.
Se on kasvattanut esimerkiksi saksalaisten laatumerkkien, Audin, BMW:n ja Mercedes-Benzin menekkiä.
Naisten osuus auton ostajista on kolmanneksen tuntumassa.
Rissa nivoo naisten osuuden nousun ja sinkkutalouksien yleistymisen yhteen. Se on siirtänyt osan perheautojen kysynnästä pienempiin autoihin.
Nuoret ostajat joutuvat tyytymään käytettyihin autoihin. Niitä myydään yli viisi kertaa uusien autojen määrä.
LIIKENNE, Sivu 7
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
