Hallituksen selvitettävä punkkirokotteen hyödyt, kokoomuksen Ville Kaunisto esittää – "Punkkien aiheuttamat taudit voivat olla hyvinkin arkipäiväisiä lähivuosina koko Suomessa"
TBE-rokote antaa suojaa punkkien eli puutiaisten levittämää puutiaisaivotulehdusta kansankielessä puutiaisaivokuumetta vastaan.Kokoomuksen kansanedustaja Ville Kaunisto haluaa, että punkkirokotteen hyödyt selvitetään. Punkkien levinneisyys Suomessa on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. Euroopassa sen aiheuttamat taudit ja niiden ehkäisy ja hoito on paremmin tiedossa.
“Meillä aletaan vasta nyt heräämään siihen, että punkkien aiheuttamat taudit voivat olla hyvinkin arkipäiväisiä lähivuosina koko Suomessa”, Kaunisto sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa punkkien levinneisyys ja niiden aiheuttamien tautien määrän vuosittainen kasvu antaa aihetta huolelle, että jatkossa punkkien aikaansaamat sairaudet lisääntyvät Suomessa merkittävästi.
TBE-rokote antaa suojaa punkkien eli puutiaisten levittämää puutiaisaivotulehdusta kansankielessä puutiaisaivokuumetta vastaan. Puutiaisaivotulehdus tarttuu punkin pureman välityksellä.
Osa sairastuneista saa vakavan aivokuumeen, ja potilaille voi jäädä esimerkiksi pysyviä keskushermosto-oireita. Hoitoa sairauteen ei tunneta.
“Toivon hallituksen selvittävän mitä hyötyjä ja haittoja seuraisi, jos TBE-rokote otettaisiin osaksi kansallista rokoteohjelmaa”, Kaunisto summaa.
Kansallisen rokotusohjelman maksuttomista rokotuksista päättää sosiaali- ja terveysministeriö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

