Tuottajaosuuskunnilla on totuuden hetki
Kolumni: Mikael Pentikäinen
Jos on vaikeaa tuottajilla, hankaluuksia on myös tuottajien osuuskunnilla.
Tämä on luonnollista, sillä tuottajien ja heidän osuuskuntiensa välillä on vahva kohtalonyhteys. Jos toinen voi hyvin, toisenkin on helpompaa. Jos toinen sairastaa, tauti tarttuu.
Valio on ollut tuottajaosuuskuntien jalokivi. Se on luonut pitkään hyvää omistajilleen. Suomessa on pystytty maksamaan Euroopan korkeimpia tuottajahintoja.
Se on erinomainen saavutus.
Tilanne on nopeasti muuttunut. Valio on ajautunut ahtaalle, ja tie parempaan on sankan sumun takana. Ongelmia on monta, ja niistä jokainen pitää selättää.
On yhtiölle haitallinen ja raskas kilpailuoikeudellinen prosessi. Viranomainen on kohdellut Valiota rankalla kädellä, mutta myös yhtiön sisällä on aihetta itsekritiikkiin. Hallituksen olisi pitänyt olla vahvempi, kun johto lähti laukalle oikeustaistossa.
On Venäjä, jonne vienti on padottu pakotteilla. Suurin lasku on tullut Valiolle ja sen omistajille. Valitettavasti tähän ei ole nähtävillä nopeaa helpotusta.
On kaupan merkit, joihin kauppaketjut panostavat voimakkaasti, ja jotka haastavat vahvaan tuotemerkkiin ja tuotekehitykseen uskovaa Valiota. Kaupan merkit elättävät monia Valion kilpailijoita.
On Lidl, joka kasvattaa markkinaosuuttaan vauhdilla ja jonka hyllyissä ei ole Valion tuotteita.
On Euroopan kasvava maidontuotanto, joka väistämättä heijastuu avoimilla markkinoilla kuluttajahintoihin ja lisää tuontipaineita Suomeen.
On entistä enemmän isoja tiloja, jotka selvitäkseen investoinneistaan ovat valmiit siirtymään Valion kilpailijoille paremman tuottajahinnan perässä. Jos kehitys jatkuu, Valiosta tulee pienempien tilojen meijeri, ja sellaisen on vaikea olla kilpailukykyinen.
On Arla, joka on Tanskan, Ruotsin, Saksan ja Britannian tuottajien mahtiyhtiö. Sen rinnalla Valio on pikkutekijä, vaikka on Suomessa suurempi. Kun Arla tulee voimalla Suomeen sinivalkoisia lippuja heiluttaen, Valio on ahtaalla. Toistaiseksi Arla on vasta lämmitellyt.
Suomalaisten tuottajien on syytä toivoa Valion johdolle viisautta, jotta se osaa luovia yhtiön ulos hankaluuksien tiheiköstä. Muuten hyvät tuottajahinnat ovat pysyvästi historiaa.
Lihapuolella ei ole ollut Valion kaltaista jalokiveä. Yhtiöitä on viety pörssiin paremman kehityksen toivossa. Tulokset ovat toistaiseksi vaatimattomia.
Tuottajahinnat ovat vaihdelleet vuosien saatossa, mutta 2000-luvulla nautakarjaa pitävien yrittäjätulo on jäänyt viime vuosiin asti selvästi maito- ja sikatiloille. Sikataloudessa on ollut muutama hyvä vuosi, mutta viime vuodet ovat olleet surkeita. Jotain on tehtävä.
Tällä hetkellä Suomen lihayritykset taistelevat avoimilla markkinoilla, joilla on vahvoja kansainvälisiä toimijoita, usein ulkomaisten tuottajien omistamia. Kilpailu pitää kuluttajahinnat kurissa, ja kotimaisen tuotannon ylikapasiteetti kaatuu tuottajahinnoissa viljelijöiden maksettavaksi.
Siksi tarvitaan yhteistyötä, joka tuo voimaa tuotantoon, tuotekehitykseen, vientiin ja kaupan neuvotteluihin.
Lihayhtiöiden yhdistäminen on ollut kestoaihe tämänkin lehden uutisissa. Esimerkiksi 1977 silloinen MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto esitti liittokokouksessa Liha-Finlandian perustamista. Hetkessä puheenvuorojono täyttyi vastustajien puhepyynnöistä.
Esitys jäi Simonkadun arkiston toteutumattomien esitysten paksuun mappiin.
On syytä realistisesti todeta, että maailma on pysyvästi muuttunut. Avoin talous on eri maailma kuin suljettu.
Elintarvikealalle ja kauppaan on tullut kova kansainvälinen kilpailu, joka on eri luokkaa kuin vanha kansallinen kisailu. On myös paljon kuluttajia, joita kiinnostaa kaupassa ennen muuta hinta, ja joille kelpaa hyvin tuotu ruoka.
Tämä pitää ymmärtää myös kilpailuviranomaisen. Se ei saa tuhota suomalaista elintarviketeollisuutta.
Tuottajien osuuskunnilla on todellinen totuuden hetki. Vanhat opit eivät auta, ja uusiin tarvitaan rohkeutta, viisautta ja luottamusta. Aika näyttää, onko niitä samalla tavalla kuin osuuskuntien perustajilla yli sata vuotta sitten.
Maailma on
pysyvästi muuttunut. Avoin talous on eri maailma kuin suljettu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
