Kulutus-tottumusten muutoksessa pitää pysyämukana
SEINÄJOKI (MT)
Atrian tämänsyksyisessä uutuuskorissa on reippaasti toistakymmentä tuotetta. Uutuuksia on tulossa niin leivänpäällisten, valmisruokien kuin pakatun lihankin tuoteryhmiin.
”Elintarvikeyhtiön on elettävä ajassa. Kulutustottumukset muuttuvat koko ajan. Muutoksessa pitää pysyä mukana ”, korostaa Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn.
Kulutustottumuksia muuttaa edelleen etenevä väestön urbanisoituminen. Maailmalla liikkumaan tottuneet ihmiset toivovat ruualta yhä enemmän etnisiä ja kansainvälisiä makuja, ja niitä Atriankin valikoimissa on toimitusjohtajan mukaan jo runsaasti.
Suomalaisten makutottumukset tosin eivät vaikuta muuttuvan yhtä nopeasti kuin kulutustottumuksen, Gröhn huomauttaa.
”Aika klassista ja perinteistä ruokaa ihmiset kaikesta huolimatta toivovat. Esimerkiksi karjalanpaistia. Pataruokia on syöty iän kaiken, ja ne ovat yhä edelleen valtavan iso osa ruokakulttuuria.”
Osa Atrian tuotekehityksestä onkin tämän vuoksi vanhojen tuttujen ruokalajien päivittämistä ja modernisointia.
Lisäksi on Gröhnin mukaan selvää, ettei ruuanlaittoon käytettävissä oleva aika ole ainakaan lisääntymässä.
”Siitä huolimatta ihmiset haluavat kokea sekä arjessa että juhlassa onnistumisen iloa ja elämyksiä.”
Kiireiseen arkeen suunnatusta tuotteesta esimerkkinä on stroganoff, jonka Atria tuo tänä syksynä kauppojen hyllyille nopeasti valmistuvana versiona.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
