Yle: Ukrainan mukaan venäläistä miinanraivaajaa vahingoitettiin Itämerellä
Miinanraivaajan sabotaasin ajankohdasta ei ole tietoa. Alus on ollut liikkeellä Itämerellä vielä heinäkuun lopussa.Ukrainan armeijan tiedustelupalvelu (HUR) kertoi vahingoittaneensa venäläistä miinanraivaajaa Itämerellä, uutisoi Yle. HUR kertoi asiasta maanantaina Telegram-tilillään.
”HUR:in onnistuneen operaation tuloksena Venäjän Itämeren laivaston miinanraivaaja Aleksandr Obukhov on poissa palveluksesta”, julkaisussa kirjoitetaan.
HUR:n mukaan miinanraivaaja oli satamassa Baltijiskin kaupungissa. Baltijisk sijaitsee Kaliningradin alueella Liettuan ja Puolan välissä. Alueella on myös Venäjän Itämeren laivaston päätukikohta.
Aluksen oli tarkoitus lähteä suorittamaan tehtävää. Aluksen moottoriin päätyi vettä ”kaasuputkeen ilmestyneen mystisen reiän” takia.
HUR ei kerro, milloin väitetty sabotaasi on tapahtunut. Venäjän puolustusministeriön sivujen mukaan miinanraivaaja Aleksandr Obukhov olisi suorittanut harjoituksia Itämerellä vielä heinäkuun lopussa.
HUR kertoo ”neutralisoineensa” toisenkin Venäjän Itämeren laivaston aluksen viimeisen kuuden kuukauden aikana.
Yle: Ukraina väittää: Venäläistä miinanraivaajaa vahingoitettiin Itämerellä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




