Ei nuorenkaan vatsa juhlapuheista täyty

Julkisessa keskustelussa nuoriso niputetaan usein yhdeksi joukoksi. Joillekin se on yhtä ja samaa laiskaa pullamössöä, toisille väkivaltaisia riehujia. Joidenkin ajatuksissa se sentään onnistuu vähentämään alkoholikäyttöään.

Oikeassa elämässä ei ole olemassa mitään yhtenäistä nuorisoa. Toki jokaista ikäluokkaa yhdistää jotkut elämänvaiheeseen kuuluvat seikat, mutta sisäisiä eroja on paljon.

On rasistista lyödä sama leima kaikkein

oppimishaluisimpaan ja rohkeimpaan kansanosaan. Leimaajilla ei ehkä olekaan huoli nuorista, vaan oman mukavan elämän ja eläkkeensä säilymisestä.

Omasta tuttavapiiristäni löytyy monia yritteliäitä opiskelijoita ja jo ammattiin valmistuneita nuoria. Löytyy sieltä myös usean työpajan kokeillut, mutta mieluummin kavereiden kanssa hengaileva nuorimies.

Yhteistä kaikille on, että he haluavat elää

itsenäistä elämää. Meidän vanhempien sukupolvien tehtävä on varmistaa nuorille mahdollisuus siihen.

Vanhemmat sitovat aina valinnoillaan

lastensa käsiä tahtomattaankin. Olemme

teknisen kehityksen huumassa tuhonneet osan maapallon viljely- ja metsämaasta sekä meristä, käyttäneet häikäilemättä fossiilisia polttoaineita ja siinä sivussa aiheuttaneet

ilmastonmuutoksen.

Olemme luoneet yhteiskunnan, joka ei pysty takaamaan hyvinvointia työtä tekemällä. Vahvoille nuorille tämä kaikki lisää taistelutahtoa, mutta heikoimmat luovuttavat.

Monilla poliitikoilla on haluja painostaa nuoria nopeaan ammattiin valmistumiseen. Heiltä ilmeisesti puuttuu usko omiin kykyihinsä, koska vaativat muilta sellaista, mihin itse eivät ole tehneet.

Pakottaminen ei ole paras keino sitouttaa

ihmisiä mihinkään. Se herättää vain vastustusta ja katkeruutta niissäkin, jotka pyrkivät sitkeästi

eteenpäin.

Meillä on olemassa nuorisotakuu, joka takaa työttömäksi ilmoittautuneelle alle kolmikymppiselle työtä, työkokeilua, opiskelupaikkaa, starttirahaa tai edes apua urasuunnitteluun.

Vaihtoehdoista ei siis ole puute. Käytännössä nuorisotyöttömyys kuitenkin jatkaa kasvuaan – siitä huolimatta, että presidentti Niinistö on patistanut työnantajia.

Hallituksen rakenneuudistuksessa luvataan uutta lainsäädäntöä kaikille koulutusasteille unohtamatta sisäänpääsyvaatimuksia ja rahoitusta. Oppisopimuskoulutuskin luvataan vakiinnuttaa.

Toivotaan viisautta lainlaatijalle tässä tärkeässä asiassa. Koulutus ei ole menoerä, vaan investointi tulevaisuuteen.

Investoinnit ja leikkaukset pitää kuitenkin tehdä oikeisiin paikkoihin. Onko viisasta esimerkiksi lisätä peruskouluun uutta vuotta, vai olisiko parempi tehostaa nykyistä yhdeksän luokan opetusta?

Vuosi lisää oppivelvollisuutta kaunistaisi nuorten työttömyyslukuja, mutta muuta hyvää siinä ei ole.

Pisa-menestyksemme on hiipunut. Syy ei varmaan ole tavoitteissa, joita on niin paljon, että osa opista valuu yli – paitsi taide- ja taitoaineissa. Olisiko syytä tarkistaa opetusresursseja ja -keinoja sekä pitää luokka- ja koulukoot riittävän pieninä?

Oppimisrauhan kannalta olisi hyvä lisätä tukiopetusta ja perustaa erityisluokkia. Tasa-arvo on kaunis ajatus, mutta kaikki oppilaat eivät ole samasta muotista. Mitä varhemmin häiriökäyttäytymiseen puututaan sitä suuremmat mahdollisuudet on onnistua kelkan käännössä.

On vastuun pakoilua sanoa, että kasvatus kuuluu vain kodeille. Esimerkiksi kaikissa ADHD-lasten perheissä ei ole siihen voimia eikä mahdollisuutta. Koululaitos on luonteva paikka hoitaa osaltaan tätä vastuuta, mutta se ei onnistu, jos henkilökunta leikataan pois.

Koulutus yksin ei takaa menestystä. Tarvitaan työpaikkoja, joissa oppeja voidaan käyttää. Hallituksen leikkauskaavailut, eläkeiän nostoaikeet ja vuorotteluvapaaoikeuksien kaventaminen vähentäisivät juuri nuorten työmahdollisuuksia.

Kaikesta säästämisen järkevyyttä pitäisi

arvioida vielä uudelleen. Jotkut julkisen talouden leikkauksista kieltäytyneet kriisimaat, esimerkiksi Islanti ja Malesia, selviytyivät ongelmistaan, kun taas esimerkiksi EU:n ja IMF:n vaatimuksiin taipuneessa Kreikassa on romahtanut niin koulutus kuin terveydenhuoltokin.

Valtion vakauttavan vaikutuksen poistuminen altistaa elämän herkkäliikkeisille markkinavoimille. Kilpailutaloudessa ihmiset käyttäytyvät kuin paniikkinen broilerilauma.

jukka.pasonen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF