Mustikkasadosta odotetaan keskinkertaista, puolukka kukkii runsaana ja hillasoille odotettavissa ruuhkaa
Viileä kevät ja alkukesä ovat myöhästyttäneet marjakasvien kukintaa 2–3 viikkoa siitä, mihin on viime vuosina totuttu.
Suomuuraimen kukkia on havaittu runsaasti tai erittäin runsaasti, etenkin Pohjois-Karjalan ja eteläisen Lapin alueella. Pölytyksen onnistumisesta ei ole kuitenkaan vielä tietoa. Kuva: Kari SalonenLuonnonvarakeskuksen (Luke) marjasatoseurannan mukaan mustikan kukinnan perusteella mustikasta on odotettavissa keskinkertainen sato, puolukasta runsas ja suomuuraimesta erittäin runsas sato.
Mustikan pääsato kypsyy keskikesän lämpötiloista riippuen poimittavaksi heinäkuun jälkipuoliskolla eteläisessä Suomessa.
"Oulun eteläpuolisella alueella mustikka on kukkinut keskinkertaisesti, osassa Pohjois-Karjalaa paikoin runsaasti. Lapin alueella mustikan kukinta on melko heikkoa", kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Rainer Peltola.
Puolukan kukkia on keskimäärin runsaasti, etenkin Jyväskylän pohjoispuolella. Oulun pohjoispuolelta ei vielä ole riittävästi kukkahavaintoja niiden runsauden arviointiin. Suomuuraimen kukkia on havaittu runsaasti tai erittäin runsaasti, etenkin Pohjois-Karjalan ja eteläisen Lapin alueella.
Pölytyksen onnistumisesta ei vielä ole tietoa, mutta edellytykset pölytyksen onnistumiselle ovat olemassa, sillä kukintojen aikaiset päivälämpötilat ovat pääsääntöisesti olleet yli 10 celsiusastetta. Myöhäisen kukinnan ansiosta myös hallanriski on ollut alhainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
