KHO: Veronmaksajilla ei ole oikeutta vastustaa tuloverotietojen sähköistä luovuttamista medialle
Verohallinto oli aiemmin tulkinnut, että sen asiakkailla on EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella oikeus vastustaa verotietojensa toimittamista medialle.
Suomalaiset veronmaksajat keräsivät viime vuonna kaikkien aikojen ennätysmäärän pääomatuloja. Kuva: LEHTIKUVA / Markku UlanderKorkein hallinto-oikeus (KHO) katsoo, että veronmaksajilla ei ole oikeutta vastustaa tuloverotietojensa luovuttamista sähköisessä muodossa medialle.
Verohallinto oli aiemmin tulkinnut, että sen asiakkailla on EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella oikeus vastustaa verotietojensa toimittamista medialle. Myös Helsingin hallinto-oikeus päätyi samalle kannalle.
KHO kuitenkin katsoo, että tietojen luovuttamisesta on muodostunut osa Verohallinnon vakiintunutta toimintaa, joten Verohallinnolle on syntynyt lakisääteinen velvoite laatia medialle sen pyytämä listaus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
