Kallis öljy ja talouskriisivarjostavat talousodotuksia
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla uskoo Suomen viennin vilkastuvan loppuvuodesta, mutta kallis öljy ja euroalueen epävakaa taloustilanne varjostavat talousodotuksia.
Etla povaa Suomelle 0,9 prosentin talouskasvua tänä vuonna. Alkuvuosi mennään hissukseen, mutta kesän jälkeen vientiteollisuus piristyy.
Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ei usko Suomen ajautuvan taantumaan, vaikka yksi vuosineljännes menee ehkä miinukselle. Euroalue potee lievää taloustaantumaa.
”Täällä tämä heijastuu Suomelle tärkeään vientiin”, Kotilainen sanoo.
Euroalueen talouskriisissä mennään hyvään suuntaan, mutta ohi sitä ei vielä julisteta.
Ensi vuonna Suomen talouskasvu nopeutuu 2,6 prosenttiin ja siihen tulee kymmenys lisää vuonna 2014. Venäjän ja Ruotsin sekä Saksan taloudet ovat hyvässä kunnossa.
Suomen viennin Etla odottaa lisääntyvän prosentista viiteen prosenttiin lähivuosina. Suomen kilpailukyky on rapautunut naapureihin verrattuna.
”Emme ole toipuneet vuoden 2009 taantumasta samassa tahdissa kuin Ruotsi ja Saksa”, tutkija Birgitta Berg-Andersson sanoo.
Parhaiten maailmalla käyvät kaupaksi suomalaiset koneet ja laitteet sekä kemianteollisuuden tuotteet. Elektroniikassa uskotaan Nokian uuteen nousuun.
Elintarviketeollisuus kasvatti Venäjän vientinsä kolmannekseen kokonaisviennistään. Sinne vietiin viime vuonna ruokaa kahdeksan prosenttia entistä enemmän. Juomien vienti kasvoi peräti 60 prosenttia.
Etla ennustaa elintarvikkeiden vientiin viiden prosentin lisäystä tänä vuonna. Kahtena seuraavana vuonna kasvu hidastuu kahteen prosenttiin.
Paperiteollisuus potee rakenteellisia ongelmia. Sen vienti supistuu tänä vuonna pari prosenttia, mutta seuraavina vuosina sen odotetaan nopeutuvan. Vielä rivakampia vientilukuja odotetaan puutavarateollisuudelle.
Suomessa yksityinen kulutus on nyt alamaissa. Inflaation odotetaan hidastuvan kahden prosentin tasolle lähivuosina. Raamiratkaisu tuo kolme prosenttia lisää palkkoihin.
Kotilainen piti selvänä arvonlisäveron korotusta hallituksen kehysriihessä. Sillä kerättävät 500–700 miljoonaa ovat tarpeen valtiontaloudessa, vaikka korotus lisäisi inflaatiota.
Etla odottaa Euroopan keskuspankin kesäkuussa laskevan ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä, mikä pitää markkinakorot alhaisina. Nyt ohjauskorko on tasan prosentin.
Yhdysvalloissa keskustellaan jo koronnostosta, sillä maa pääsi hyvään talouskasvuun viime vuoden lopulla. Maailmantalouden kasvu hidastuu kolmeen prosenttiin mutta toipuu ensi vuonna.
Etlassa lasketaan kalliin öljyn leikkaavan puoli prosenttiyksikköä Suomen talouskasvusta, mikäli öljytynnyri kallistuu vielä 20 dollaria nykyisestä. Alkukuussa hinta oli 125 dollaria.
Euroalueella ennätyskallis öljy veisi talouskasvusta liki prosentin ja Yhdysvalloissa ylikin.
Erikoistutkija Paavo Suni varoittaa uudesta öljykriisistä, jos Lähi-idän kiistat laajenevat aseellisiksi. ”Vähäinen häiriö kuljetuksissa saattaa nostaa öljyn hinnan jopa 200 dollariin tynnyriltä”, Suni laskee.
Lähi-idässä uhkana on Iranin väitetty ydinasehanke. Israelin pelätään iskevän sen ydinvoimaloihin, jolloin Iran vastaiskuna lopettaisi öljykuljetukset Hormuzinsalmessa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

