vierasyliö Elintarvikkeiden maailmanmarkkinatyltäkylläisyyden ajasta niukkuuteen

Tänä keväänä Brysselissä

järjestettiin lyhyellä aikavälillä

kaksi merkittävää seminaaria globaalin ruuantuotannon

tulevista haasteista.

Toinen oli ministeritason

seminaari, jossa pohdittiin

miten EU:n sisällä maataloustutkimukseen vuosina 2014–2020 käytettävissä olevat

4,5 miljardia voidaan suunnata niin, että ruuantuotantoa

voidaan lisätä ympäristölle ja ilmastolle kestävällä tavalla.

Toinen seminaari järjestettiin Euroopan parlamentin vihreiden ryhmän toimesta,

ja tässä pääteemana oli maatalousmaan omistuksesta

käytävä yhä kovempi kilpailu.

Molempien seminaarien avainteemoja olivat ruoan tuotannon

lisääminen ja kestävä maatalous.

Polttavin globaali ongelma on lopulta se, miten tuotetaan 70 prosenttia nykyistä enemmän ruokaa maailman väestölle vuoteen 2050 mennessä.

Ruuantuotantoon tarvittava

lisäys johtuu pääasiassa siitä, että maailman väkiluvun

oletetaan nousevan nykyisestä noin 6,8 miljardista yli 9,1 miljardiin. Vajaa neljäkymmentä vuotta tuo mukanaan kolmanneksen enemmän ihmisiä

ruokittavaksi.

Kehittyvien maiden ruokavalio muuttuu myös yhdenmukaisemmaksi rikkaiden maiden kanssa, mikä omalta osaltaan lisää lihan ja korkealaatuisten maitotuotteiden kulutusta.

Maailman elintarvikejärjestön

FAO:n ja kansainvälisen tiedeyhteisön konsensusnäkemys on, että vuoteen 2050 mennessä

ruuantuotantoa on lisättävä mainitulla 70 prosentilla, jotta maailman aliravitsemus ei

nykyisestään kasvaisi.

Tämä elintarvikkeiden

kysyntäpuolen muutos ravistaa voimakkaasti ruuantuotannossa tähän saakka nähtyjä kehitystrendejä.

Useita vuosikymmeniä

jatkunut EU- ja OECD-maiden politiikka, jossa ruuantuotannon

pääongelma on ylituotannon hallinta, on jo nyt historiaa. Esimerkiksi EU:lla ei ole enää mainittavia maataloustuotteiden

ylituotannon varastoja, kuten vielä 1990-luvulla.

Elintarviketeollisuuteen raaka-aineita tuottavan maatalouden tuottavuuden kasvu on vaimentunut ja siksi elintarvikkeiden tarjonnan kasvu ei pysy

kysynnän lisäyksen vauhdissa.

Vuosina 1966–1989 maatalouden tuottavuus kasvoi

vielä noin neljä prosenttia

vuodessa, mutta tällä hetkellä tuottavuuden lisäys EU:ssa on vain 0,6 prosenttia vuodessa.

Tutkimuksen haaste on

löytää keinoja, joilla lisätään maatalouden tuottavuutta

ympäristölle kestävällä tavalla. Tarvitaan uusi ”vihreä vallankumous”.

Ruuanhinta nousee sekä

kehittyneissä että kehittyvissä maissa, ja pitkäaikainen maataloustuotteiden aleneva hintatrendi loppuu, kun elintarvikkeiden niukkuus globaalisti

lisääntyy.

Itse asiassa, vuodesta 2000 lähtien maataloustuotteiden hinnat ovat jo olleet nousevassa

trendissä. Viime vuosina tästä

on nähty hurjia esimerkkejä.

Maailman peruselintarvikkeisiin kuuluvan vehnän hinta

on noussut 158 dollarista 272 dollariin tonnilta. Sokerin hinta puolestaan on likimain kaksinkertaistunut muutamassa

vuodessa.

Pahimmillaan nämä trendit

näkyvät maailman köyhissä maissa, joissa ruoasta on jo

valmiiksi niukkuutta.

Afrikka on joutunut maatalousmaan hankinnan

kohteeksi. Arvioiden mukaan ulkomaalaisomistuksessa

olevan maatalousmaan määrä Afrikassa vastaa jo nyt Ranskan ja Saksan yhteenlasketun maatalousmaan määrää. Ja vauhti kiihtyy jatkuvasti.

Muun muassa Kiina on hankkinut valtavia maatalousmaa-alueita Afrikasta. Ulkopuolisten maan hankkiminen Afrikassa voi johtaa ristiriitoihin

ja epävakauteen, kun niukkuus ruoasta edelleen lisääntyy. Maatalousmaan hankinta

ulkomaalaisomistukseen ei kuitenkaan rajoitu Afrikkaan vaan maata hankitaan laajasti muualtakin, muun muassa

Itä-Euroopasta, Ukrainasta ja Latinalaisesta Amerikasta.

Maan hankkijoina ovat pitkän aikavälin sijoitustuottoja hakevat rahastot ja eläkerahastot.

Ratkaisut haasteisiin kuitenkin löytyvät, jos ruuantuotannon lisäys eli maatalouden tuottavuuden kasvu voidaan ratkaista ympäristölle kestävällä tavalla.

EU:lla ja sen maatalouspolitiikalla on avainrooli ja se onkin jo uudistamassa omaa maatalouspolitiikkaansa tähän suuntaan. Vuosien 2014–2020 EU:n maatalouspolitiikka

tavoittelee sekä maatalouden tuottavuuden lisäystä että

ympäristönsuojelutoimia.

Kehittyvien maiden on

luovuttava strategiasta, jolla

niiden ruokaturva rakennetaan halpaan maailmanmarkkinoiden ylijäämäerien tuontiin. Maailmanmarkkinoiden

ylijäämäerät ovat perustuneet kehittyvien maiden ylituotannon purkamiseen.

Nyt kun EU ja USA ovat

uudistaneet maatalouspolitiikkaansa, ylituotanto on poistunut ja vientituilla tapahtunut keskinäinen kilpailu lakannut maailmankauppajärjestössä

sovittujen pelisääntöjen vuoksi.

Australiakaan ei voi tuottaa juuri lisää maailmanmarkkinoille, sillä sen maa-ala on

pieni ja sen alueella on vain muutamia kymmeniätuhansia tuottajia.

Kehittyvien maiden on omalta

osaltaan valittava ne keinot, joilla tutkimusta suunnataan oman maatalouden tuottavuuden parantamiseen. Tämän

lisäksi ulkomaisien suorien

investointien suuntautumista maatalousmaahan kehittyvissä maissa täytyy tarkastella

erikseen.

On löydettävä kansainväliset pelisäännöt, joilla kehittyvien maiden maatalousmaahan

kohdistuvia suoria investointeja voidaan jatkossa tehdä.

TAPANI SIRVIÖ

Kirjoittaja on ulkoasiainministeriön erityisasiantuntija (maa- ja metsätalous).

Avaa artikkelin PDF