Koronavirusmuunnosten leviäminen huolestuttaa – THL: Suomessa 614 uutta tartuntaa
Suomessa on keväästä lähtien raportoitu 52 209 koronavirustartuntaa.
THL:n ylilääkäri Taneli Puumalaisen mukaan pääkaupunkiseudun ravintoloiden sulkemisella epidemiaa saataisiin tehokkaammin hillittyä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAASuomessa on raportoitu 614 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Suurin ilmaantuvuusluku viimeisten kahden viikon ajalta on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, siellä on noin 186 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Koko Suomen ilmaantuvuusluku viimeisten kahden viikon ajalta on noin 91 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden.
Suomessa on keväästä lähtien raportoitu 52 209 koronavirustartuntaa.
Huolta herättää nyt erityisesti britannialaisen virusmuunnoksen leviäminen, kertoivat sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotustilaisuudessa.
Suomessa on todettu tähän mennessä yhteensä 450 virusmuunnostapausta. Näistä 427 on britannialaista muunnosta ja 22 tartuntatapausta on Etelä-Afrikasta peräisin olevaa muunnosta. Brasilian virusmuunnosta on toistaiseksi havaittu Suomessa yksi matkailuun liittyvä tartunta.
Valtaosa britannialaisista virusmuunnoksista on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella. Husin alueen osuus on hieman yli 70 prosenttia kaikista Suomessa todetuista virusmuunnostapauksista.
Husin alueella koronavirustilanne on kaiken kaikkiaan muuta Suomea heikompi. Ilmaantuvuusluku eli todettujen tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohden on Husissa noin kaksinkertainen koko Suomen keskimääräiseen ilmaantuvuuslukuun verrattuna. Lisäksi koronavirustapausten jäljitys on pääkaupunkiseudulla paikoin ruuhkaantunut.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
