Pääministeri Sipilä Ylen Ykkösaamussa: Kehitysavun määrää ja pakolaiskiintiötä kasvatettava
Suomen kehitysavun pitää Sipilän mielestä päästä asteittain 0,7 prosentin osuuteen bruttokansantulosta.
Sipilä kertoi olevansa valmis asteittain kaksinkertaistamaan Suomen pakolaiskiintiön niin, että Suomi ottaisi 1 500–2 000 pakolaista vuodessa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIPääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että Suomen pitää lisätä kehitysavun määrää. Suomen pitää Sipilän mielestä päästä asteittain 0,7 prosentin osuuteen bruttokansantulosta.
Sipilä sanoi myös, että olisi valmis asteittain kaksinkertaistamaan Suomen pakolaiskiintiön niin, että Suomi ottaisi 1 500–2 000 pakolaista vuodessa. Tämä Sipilän mukaan edellyttää rajavalvontaa ja esimerkiksi sitä, että yhteistyö YK:n asiantuntijoiden kanssa toimii tulijoiden lähtömaissa. Näin voitaisiin pääministerin mukaan estää hallitsematon maahanmuutto ja kohdistaa apu hädänalaisille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
