ATL: Hirvisonnit kärsivät iho-ongelmista
Etelä-Ruotsissa on tehty lukuisia havaintoja hirvisonneista, joilla on haavaumia ihossa.Ruotsin eläinlääketieteellinen instituutti SVA on saanut satakunta havaintoa hirvistä, joilla on vaurioita ihossa, kertoo ruotsalaislehti ATL.
"Ongelma on suurempi kuin odotimme", sanoo eläinlääkäri Torsten Mörner lehdelle.
Ihovaurioille on hänen mukaansa kolme yhteistä tekijää. Löydöt ovat Ruotsin eteläosista. Kyseessä ovat hirvisonnit, jotka ottavat usein yhteen. Sonneilla on yleensä myös suuret sarvet.
SVA ei ota vielä tarkemmin kantaa, miksi ihovaurioita esiintyy. Asiaa selvitetään. Yksi mahdollisuus on, että ihovauriot liittyvät hirvikärpäsiin, joita tänä vuonna on ollut Ruotsissa runsaasti.
Mörnerin mukaan hirvenlihaa voi syödä, jos ihovauriot ovat pieniä. Jos kuitenkin iho näyttää tulehtuneelta, lihaa ei kannata syödä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
