Ilveksen pyyntilupia voi ryhtyä hakemaan
Suomen riistakeskus toivoo ilveksen kannanhoidollisia pyyntilupahakemuksia 15. syyskuuta mennessä. Kiintiö on enintään 503 lupaa. Poronhoitoalueelle on jo myönnetty 12 ilveslupaa.Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut poronhoitoalueen eteläpuolelle enintään 503 ilveksen pyyntikiintiön. Itä-Suomen osuus on 228, lännen 275.
Poikkeuslupia ilveksen pyyntiin voidaan myöntää vain vahvan kannan alueille. Poronhoitoalueen ulkopuolella pyyntikausi alkaa joulukuun alussa.
Sähköisen lupapalvelun lisäksi lupahakemus on mahdollista toimittaa sähköpostitse tai postin kautta Suomen riistakeskuksen aluetoimistoon.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) tuoreimman arvion (vuodelta 2013) mukaan Suomessa oli 2700–2900 aikuista ilvestä. Keväällä 2013 syntyi vähintään 500 pentuetta, mikä on noin 30 pentuetta enemmän kuin keväällä 2012.
Poronhoitoalueella ilveksen pyynti alkaa jo lokakuun alussa. Suomen riistakeskus on myöntänyt 12 pyyntilupaa.
Maa- ja metsätalousministeriö ei ole nyt rajoittanut poronhoitoalueen ilveslupien määrää. Suomen riistakeskus hylkäsi huomattavan määrän hakemuksia.
Viime vuonna poronhoitoalueella ammuttiin kannanhoidollisin luvin 12 ilvestä. Kiintiö oli 40. Vahinkoperusteisin luvin poronhoitoalueelta tapettiin 13 ilvestä.
Koko Suomessa metsästettiin edellisellä metsästyskaudella 518 ilvestä.
Ilveksen metsästyskausi kestää helmikuun loppuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

