Suomen Pankki varoittaasyrjäytyvistä nuorista miehistä
Maa on Suomen Pankin mukaan vaarassa saada työelämästä syrjäytyvän ikäluokan 1980-luvulla syntyneistä nuorista miehestä.
Pääjohtaja Erkki Liikanen enteilee kolmikymppisille miehille samoja vaikeuksia, joihin 1960- ja 1970-luvulla syntyneitä naisia joutui suuressa lamassa.
”Talouden rakennemuutos voi jättää pitkän jäljen näihin miehiin työmarkkinoilla.”
Liikanen korostaa työuralla alkuunpääsyn merkitystä. Moni parinkymmenen vuoden takaisessa lamassa syrjäytynyt ei löydä paikkaansa työelämässä.
Lähivuodet eivät näytä hyviltä Suomen taloudessa. Pankki ennustaa talouden supistuvan 0,8 prosenttia tänä vuonna. Vastaavaan kasvuun päästään ensi vuonna ja 1,4 prosenttiin vuonna 2015.
Suomen Pankki alensi tämän vuoden bkt-ennustetta harvinaisen paljon, 1,2 prosenttiyksikköä, viime joulukuusta. Ennuste on huomattavan synkkä muihin tutkimuslaitoksiin verrattuna.
Suomi joutui viime vuonna taloustaantuman toiseen aaltoon. Ensimmäinen neljännes meni miinukselle. Samaan näyttää päättyvän toinen vuosineljännes.
Suomen talouteen kohdistuu Liikasen mukaan kaksi muutosta yhtä aikaa. Teollisuus on rakennemuutoksessa. Paperiteollisuus ja elektroniikka-ala syöksyvät.
Viime taantuman jälkeen vienti supistui. Suomi menetti markkinaosuuksia enemmän kuin Kreikka ja Italia. Britannia oli EU-jumbo Suomen jälkeen.
Työttömyysaste heikkenee 8,6 prosenttiin ensi vuonna, eikä juuri parane seuraavanakaan vuonna. Vienti alkaa elpyä nyt loppuvuodesta.
Liikanen haluaa valtiovarainministeriön, poliitikkojen sekä oppositionkin talkoita. Työmarkkinajärjestöt kutsutaan mukaan.
Kilpailukyvyn palauttaminen edellyttää, että palkkoja korotetaan kilpailijamaita vähemmän monena vuonna. Palkkaratkaisut pitää tehdä vientialojen ehdoin.
Tarvitaan rakenneuudistuksia ja innovaatioita. Liikanen verottaisi maapohjaa ja kiinteistöjä ja keventäisi työn verotusta. Kilpailua tarvitaan niin sanotuilla suljetuilla aloilla.
”Yritykset investoivat ja työllistävät näkymien kestävästi muuttuessa”, Liikanen luottaa.
Kahden viime hallitusvuoden tähtäin ei nyt riitä, vaan tarvitaan koko vuosikymmenen ohjelma. Työvoima supistuu 2020-luvulla huimasti.
Julkisen talouden velkaantuminen on ylittämässä vakaus- ja kasvusopimuksen velkakaton. Sen ennakoidaan piakkoin nousevan 62 prosenttiin.
Liikanen ehdottaa infrastruktuurin, kuten teiden ja väylien sekä rautateiden rakentamista. Kova velkaantuminen rajoittaa finanssielvytystä.
Suomen perusvahvuudet ovat Liikasen mukaan ennallaan: hyvä peruskoulutus, toimivat liikenneyhteydet, tehokas hallinto ja luotettava oikeuslaitos.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
