Kokoomuslaiset haluavat säilyttää Maamme-laulun
Puoluekokous hylkäsi aloitteen Finlandia-hymnin muuttamisesta kansallislauluksi.
Kokoomuksen tuore puheenjohtaja Petteri Orpo ja puoluesihteeri Janne Pesonen esiintyivät lehdistötilaisuudessa Lappeenrannassa. Kuva: Jaana KankaanpääKokoomuksen puoluekokous on hylännyt aloitteen kansallislaulun vaihtamisesta Maamme-laulusta Finlandia-hymniksi.
Pohjanmaan ja Pirkanmaan Kokoomusnuorten aloitteilla oli puoluehallituksen tuki, mutta satapäinen puoluekokousväki oli eri linjoilla.
Nuorisojärjestöjen mielestä Finlandia-hymni olisi edustanut paremmin suomalaisten luonnetta ja kuvannut historiaa. Jean Sibelius sävelsi Finlandian sortokausien aikana.
Maamme-laulu on puolestaan alkujaan Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin kirjoittama runo. Runo julkaistiin vuonna 1847.
Kansallislaulun vaihtaminen olisi nuorten mielestä poistanut myös hämmennyksen siitä, että Suomella ja Virolla on sama sävelmä kansallislaulunaan.
Kokoomuksen puheenjohtajaksi eilen valittu Petteri Orpo pitää tänään ensimmäisen linjapuheensa. Tuoreen puheenjohtajan odotetaan kertovan, miten hän aikoo johtaa puoluetta seuraavat kaksi vuotta.
Jo eilen Orpo kertoi, että puolue haluaa hallituskumppaneilta takeet siitä, että koulutuksesta ei enää tehdä lisäleikkauksia. Myös tavoitteesta synnyttää 110 000 työpaikkaa on kokoomusjohdon mukaan pidettävä valppaasti kiinni.
Politiikan superviikonloppu jatkuu vielä tänään eri puolilla Suomea järjestettävissä puolueiden kokouksissa.
RKP valitsee tänään puoluepäivillä Turussa uuden puheenjohtajan. Ehdokkaista eduskuntaryhmän puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin on arvioitu olevan vahvoilla. Ehdolla ovat myös nuorisojärjestön puheenjohtaja Ida Schauman ja kansanedustaja Anders Adlercreutz.
Vasemmistoliiton puoluekokouksessa Oulussa odotetaan vastavalitun puheenjohtajan Li Anderssonin linjapuhetta, jossa hänen odotetaan kertovan tavoitteistaan.
Politiikan superviikonloppu eli lukuisten eduskuntapuolueiden tapahtumat päättyy tänään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
