Fanien pelko kävi toteen: Euroviisut perutaan koronavirusvaaran vuoksi
Aiemmin myös spekuloitiin, että jokainen osallistujamaa olisi lähettänyt edustajansa esityksen tv-studiosta.Euroviisuja ei järjestetä tänä vuonna koronavirusvaaran takia, kertoo Euroopan yleisradioliitto EBU. Euroviisut oli määrä järjestää tänä vuonna Hollannin Rotterdamissa toukokuun puolivälin paikkeilla.
EBU:n mukaan viime viikkojen aikana viisujen järjestämiselle on pohdittu erilaisia toteuttamistapoja, mutta koronaviruksen aiheuttama epävarmuus ja osallistujamaiden sekä Hollannin viranomaisten rajoitukset ovat johtaneet siihen, että kisa on pakko perua.
"EBU on tehnyt vaikean päätöksen ja todennut, että livetapahtuman eteenpäin vieminen on nyt mahdotonta", EBU:n keskiviikkona lähettämässä tiedotteessa sanotaan.
Aiemmin myös spekuloitiin, että jokainen osallistujamaa olisi lähettänyt edustajansa esityksen tv-studiosta.
EBU:n mukaan tälle vuodelle kaavailtujen Euroviisujen järjestäjätahojen, kuten Rotterdamin kaupungin, kanssa jatketaan keskusteluja ensi vuoden laulukilpailun järjestämisestä.
"Toivomme, että ihmiset jaksavat odottaa, kun selvitämme tämän ennennäkemättömän päätöksen seurauksia ja odottavat kärsivällisesti tulevien päivien ja viikkojen lisätietoja."
Suomen euroviisuedustajaksi valittiin Uuden musiikin kilpailussa maaliskuun alussa Aksel Kankaanranta kappaleella Looking Back.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

