WHO: Helteet ovat tappaneet yli 200 000 ihmistä Euroopassa vuodesta 2022 lähtien
Eurooppa lämpenee nopeammin kuin mikään muu maanosa.
Ihmiset suojautuivat sateenvarjoilla auringonpaisteelta Colosseumin luona Roomassa toukokuun lopulla. AFP/LEHTIKUVA.Yli 200 000 ihmistä on menettänyt henkensä helteiden vuoksi Euroopassa vuodesta 2022 lähtien, Maailman terveysjärjestö WHO kertoo.
WHO:n Euroopan-aluejohtajan Hans Klugen mukaan luku on vain jäävuoren huippu, sillä miljoonat ihmiset kärsivät helteen vaikutuksista.
Tänä vuonna useissa Euroopan maissa on koettu mittaushistorian korkeimpia toukokuun lämpötiloja.
Tutkijoiden mukaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä, minkä seurauksena helleaallot, kuivuusjaksot ja tulvat ovat entistä voimakkaampia ja yleisempiä.
Klugen mukaan Eurooppa lämpenee nopeammin kuin mikään muu maanosa.
Kovat helteet vaikuttavat erityisesti hyvin iäkkäisiin ja hyvin nuoriin sekä esimerkiksi sydän- ja munuaissairauksista kärsiviin ihmisiin. Kuumuus aiheuttaa nestehukkaa ja lämpöhalvauksia ja pahentaa monia olemassa olevia sairauksia.
WHO kehottaa viranomaisia ottamaan käyttöön tehokkaita hellevaroitusjärjestelmiä ja parantamaan viestintää riskiryhmille. Myös kaupunkisuunnittelun keinot kuten viheralueiden lisääminen voivat auttaa suojautumaan äärihelteiltä.
Vanhustenhuollon tulisi huolehtia, että ikäihmiset juovat riittävästi vettä, ja työvuoroja pitäisi muuttaa niin, että työntekijät voivat välttää keskipäivän paahtavan auringon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





