Vitamiinivesien litkiminen lisää pulloveden kulutusta: "Ei juuri hyötyä terveydelle"
Ravitsemustieteen professorin Mikael Fogelholmin mukaan kraanavesi ja vitamiinipilleri ajavat saman asian. Parasta on kuitenkin syödä monipuolista perusruokaa.
Erilaiset vitamiinivedet tekevät kauppansa. Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan pullovesi sisältää jopa sata kertaa enemmän mikrobeja kuin suomalainen kraanavesi. Kuvan tuote ei liity tutkimukseen. Kuva: Markku VuorikariKyselykierros S- ja K-ketjuihin paljastaa, että suomalaiset ovat haksahtaneet niin sanottuihin hyvinvointijuomiin. Niitä ovat muun muassa vitamiini- ja kookosvedet sekä aloe vera -juomat. Trendi kasvattaa pullovesien myyntimääriä.
"Hyvinvointijuomia ostetaan hieman muita enemmän Uudellamaalla", kertoo tiedottaja Otto Heinonen Keskosta.
Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta arvioi, ettei vitamiinien lisäämisestä juomiin ole haittaa, mutta ei juuri hyötyäkään.
"Vitamiinivesi ei ole sen ihmeellisempi ratkaisu kuin että joisi kraanavettä ja ottaisi yhden monivitamiinipillerin."
Fogelholm painottaa, että hintavat vitamiinivedet häviävät selvästi perusruualle, jossa on vitamiinien lisäksi paljon muitakin hyödyllisiä yhdisteitä.
"Vitaminoitujen vesien käyttö ei siis oikeuta laistamaan terveellisestä ruokavaliosta,"
Suomessa joihinkin elintarvikkeisiin lisätään D-vitamiinia. Sen tärkeimmät lähteet ovat maito ja margariini sekä rasvaiset kalat. Tärkeää foolihappoa puolestaan saa vihreistä kasviksista.
Heinosen mukaan kesällä kaikista kaupassa käyvistä asiakkaista liki 40 prosenttia nappaa ostoskoriinsa jonkin kivennäisveden. Eniten vissyvesiä litkitään Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa.
Viime vuonna suomalaiset joivat kivennäisvettä noin 17 litraa henkeä kohden. Esimerkiksi Italiassa pulloveden kulutus on kymmenkertainen.
S-kaupoissa kotimaisen kivennäisveden myynti kasvoi viime vuonna yli kolmanneksella 7 miljoonaan litraan. Hiilihapottoman pulloveden myynti kasvoi kymmeneksellä liki 8 miljoonaan litraan. Keskosta ei herunut tarkkoja lukuja tulosjulkistuksen alla.
Ulkomaisia limsoja ja vesiä myydään verrattain vähän. K-kaupoissa tuontivesistä suosituimpia ovat San Pellegrino ja Evian.
Kaikkiaan Suomeen tuodaan vuosittain yli sata miljoonaa litraa alkoholittomia juomia. Pulloveden tuonti on pysytellyt kymmenen vuoden aikana suhteellisen vakaana. Viime vuonna vettä ja maustamatonta kivennäisvettä tuotiin tullitilaston mukaan runsaat 22 miljoonaa litraa.
Suomesta viedään vettä verrattain vähän, runsaat 3 miljoonaa litraa vuodessa. Kysyntää on etenkin Venäjällä ja Saudi-Arabiassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
