Kuntavaaleissa on kysymys kunnasta

Kuntavaalien puhutuimmat asiat ovat olleet kuntaliitokset ja eurokriisi. Asioita yhdistää se, että kumpikaan niistä ei ole yksittäisen kunnan tai kuntalaisten käsissä.

Eurokriisi on ollut perussuomalaisten keppihevonen, joka on osaltaan siivittänyt puoluetta eteenpäin eduskuntavaalien voiton jälkeen. Jopa puolueen eduskuntaryhmän ongelmat ovat

hautautuneet Kreikan ja Espanjan velkojen alle.

Europolitiikka on tärkeää, mutta kuntien palvelujen järjestämisen kanssa sillä ei ole tekemistä. Kunnat eivät voi euron tilanteeseen vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisivat. Sen sijaan kuntien vastuulla on sosiaali- ja terveydenhuolto, peruskoulutus ja monet muut palvelut.

Vaalitaistelun käynnistyttyä on käynyt ilmi, että hallituksen päätavoite on edelleen muuttaa Suomen kuntakarttaa kovalla kädellä. Karttaharjoitukseksi nimettyyn kuntien

yhdistämiseen ei porkkana riitä, vaan vastahakoisille on luvassa myös keppiä.

Kunnallinen jaotus ei tietenkään ole ikuinen. Kuitenkin kaavamainen, ylhäältä saneltu

kuntien pakottaminen yhteen on vastoin kaikkia kunnallisen itsehallinnon periaatteita. Tämä ei kuitenkaan tunnu häiritsevän kuntaministeri Henna Virkkusta (kok.), joka viimeksi viime viikolla julisti päättäväisyyttään ajaa kuntakartan uudistus loppuun.

Pakonomainen tarve kasvattaa kuntakokoa väkisin tuntuu oudolta. Jo numeroiden perusteella on helppo osoittaa, että suuret kunnat ovat usein tehottomampia kuin pienet tai keskisuuret. Hyvä esimerkki on Helsingin kaupunki. Jos kaikissa Suomen kunnissa olisi yhtä suuret menot kuin Helsingissä asukasta kohden, kuntien menot kasvaisivat peräti 10 miljardia euroa.

Vastaavasti, jos kaikissa kunnissa toimittaisiin yhtä tehokkaasti kuin tehokkaimmissa, säästö olisi yhtä suuri. Kestävyysvaje on siten hyvin suhteellinen käsite.

Kunnallisvaaleissa pitäisi olla kysymys siitä, miten palvelut tuotetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Pienet kunnat voivat tuottaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yhteistyössä ilman, että kuntia pitää liittää väkisin yhteen. Kaksi köyhää ei yleensäkään tee yhtä rikasta.

Suomessa on sosiaali- ja terveydenhuollon kriisi, mutta se ei johdu kuntakoosta. Kansakunnan ikärakenne on kehittynyt sellaiseksi, että palveluja tarvitaan entistä enemmän. Kun nykyiset palvelurakenteet eivät ole olleet riittävän tehokkaita, mukaan on tullut myös raaka bisnes.

Palvelujen tuottajiksi on tullut muiden ohessa ulkomaisten sijoittajien omistamia yhtiöitä. Näiden joukossa on jopa veroparatiisiyhtiöitä,

jotka muiluttavat Suomessa tehdyt voitot verottajan ulottumattomiin.

Ei voi olla kenenkään etu, että suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä nojaa yhä enemmän näihin pelureihin ja kermankuorijoihin. Poliittiset päättäjät tuntuvat

kuitenkin olevan voimattomia tilanteen edessä.

Pääministeri Jyrki Katainen puolusti kuntauudistushanketta voimakkain sanakääntein. Kataisen retoriikan perusteella voisi kuvitella, että palvelujen ongelmat ratkeavat siihen

paikkaan, kun kuntakokoa suurennetaan.

Oppositiossa olevan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä oli avajaispaneelissa luonnollisesti päinvastaista mieltä. Sipilän mielestä pienetkin kunnat selviytyvät yhteistyöllä. Vanhana kuntapuolueena keskusta on aina ennenkin vastustanut kuntien pakkoliitoksia.

Kuntavaalien asetelman voisi arvella suosivan oppositiota, sillä kuntien pakkoliitokset tuskin nauttivat kansan syvien rivien laajaa kannatusta.

Jostakin syystä keskusta ei kuitenkaan ole

saanut sanomaansa vielä perille. Yksi syy voi olla se lamaannus ja turhautuminen, jonka karttaharjoitus on kunnissa aiheuttanut.

Myös perussuomalaisten nousu on viemässä keskustalta kannatusta.

Neljän suurimman puolueen väliset erot ovat tällä hetkellä hämmästyttävän pienet. Tämä merkitsee myös, että vaalit ratkaistaan viimeisten viikkojen aikana.

Kansalaisten kannalta olisi toivottavaa, että puolueet rohkaistuisivat puhumaan myös

kuntien omista asioista europuheiden ja karttaharjoitusten lisäksi.

Avaa artikkelin PDF